Kuva: All Over Press

Disney tekee Notre Damen kellonsoittajasta näytellyn version - onko kyseessä musikaali?

18.01.2019 14:15 - Niki Miettinen

Palkattujen taiteilijoiden perusteella elokuva on todennäköisesti musikaali.

Viihdejätti Disney on tehnyt useista tunnetuista animaatioelokuvista näyteltyjä versioita viime vuosina. Deadline-lehden mukaan seuraavaksi julkistetaan elokuva nimeltään Kyttyräselkä, joka kertoo Notre Damen kellonsoittajasta.

Elokuvan pohjana käytetään Disneyn tunnettua vuonna 1996 julkaistua, animaatiota Notre Damen kellonsoittaja sekä kirjailija Victor Hugon romaania Pariisin Notre-Dame.

Elokuvaa varten on lehden mukaan palkattu käsikirjoittaja sekä muutama säveltäjä. Käsikirjoittajaksi on pestattu David Henry Hwang, joka tunnetaan parhaiten teatterinäytelmästä M. Butterfly. Hwang palkittiin näytelmästä arvostetulla teatterialan Tony-palkinnolla, ja sai kyseisen palkinnon ensimmäisenä aasialais-amerikkalaisena henkilönä. 

Säveltäjiksi elokuvaa varten on värvätty Alan Menken ja Stephen Schwartz. Kaksikosta Menken on säveltänyt musiikkia useisiin tunnettuihin Disney-elokuviin, kuten esimerkiksi Pieneen Merenneitoon, Aladdiniin sekä Kaunottareen ja hirviöön.

Elokuvaa on tuottamassa yhdessä Mendeville Films -yrityksen kanssa näyttelijä Josh Gad, jota on myös spekuloitu elokuvan päärooliin. Gad on nähty aikaisemmin Disney-elokuvassa Kaunotar ja hirviö, jossa mies näytteli kätyri Töppöä.

Tarkempaa tietoa elokuvan aikatauluista tai näyttelijöistä ei olla vielä ilmoitettu.

Lue myös: Uuden Dumbo-elokuvan traileri julki - katso video

Lue myös: Disney-fanit huomio! Tulevasta Aladdin-elokuvasta julkaistiin ensimmäinen tiiseri, katso

Lue myös: Uuden Leijonakuningas-elokuvan traileri on nyt julkaistu - katso

Lähteet IGN ja Deadline.

Kilpailut

Uusimmat