Kuva: Mikko Räsänen

Antti Ketonen lähtee ensimmäiselle soolokiertueelle - katso keikkapäivämäärät

23.01.2019 13:00 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Artistin debyyttisingle Olisitpa sylissäni on virallisesti vuoden 2018 soitetuin radiokappale.

Ihastuttava Antti Ketonen, 40, lähtee kevätkiertueelle. Vuoden isoimman radiobiisin esittäjä nähdään usealla eri paikkakunnalla sekä Viking Line -risteilyllä.

"On ollut makeeta päästä suunnittelemaan ensimmäistä soolorundia. Ja vielä makeempaa on se, että saan esitellä yleisölle täysin uusia kappaleita. Keikoilla tullaan kuulemaan kaikki tulevan albumini biisit, joista suurinta osaa ei ole vielä esitetty livenä. Odotan innolla miten yleisö ottaa ne vastaan", Antti fiilistelee juuri julkaisutta tiedotteessa.

Esimakua Antti Ketosen keväällä julkaistavalta esikoisalbumilta on Olisitpa sylissäni -jättihitin lisäksi antanut marraskuussa julkaistu Niin kaunis -single.

Antti Ketonen – Olisitpa sylissäni -kiertueen päivämäärät näet alta.

To 7.3. Tuusula, Krapin Paja  

Pe 15.3. Ikaalinen, Ikaalisten Kylpylä  

La 16.3. Lahti, Möysä

To 21.3. Nilsiä, Tahko Piazza  

La 23.3. Pori, Yyterin Kylpylä

Pe 29.3. Kuusamo, Rukahovi  

La 30.3. Oulu, Viihdemaailma Ilona  

La 6.4. Jämsä, Himos Areena  

Pe 12.4. Tampere, Viihdemaailma Ilona  

La 13.4. Jyväskylä, London  

Pe 19.4. Rantasalmi, Lomakylä Järvisydän  

La 27.4. Seinäjoki, Viihdemaailma Ilona   

Ti 30.4. Naantali, Kaivohuone  

To 9.5. Viking Line, M/S Mariella 

Artistin debyyttisingle Olisitpa sylissäni on virallisesti vuoden 2018 soitetuin radiokappale. Se on soinut jopa 40 asemalla yhteensä kaikkiaan 9117 kertaa. Olisitpa sylissäni on ylivoimainen ykkönen, sillä listan kakkosella on soittokertoja 5951.

Radio Nova, Iskelmä ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Vuoden suurin radiohitti selvisi - arvaatko kuka suomalaisartisti ylsi ylivoimaiseen voittoon?

Lue myös: Antti Ketonen, 40, ei haaveile perheestä: "Olen kuitenkin loppujen lopuksi aika vaikea ihminen"

Kilpailut

Uusimmat