Kuva: All over Press

Tom Hanks jätti jäähyväisensä rakastetulle Pixar-hahmolle: "Kohti ääretöntä ja sen yli"

01.02.2019 19:45 - Niki Miettinen

Toy Story 4 -elokuvan äänitykset on tehty.

Kesäkuussa ensi-iltaan tulevan Toy Story 4 -elokuvan äänitykset on tehty ja elokuvan päähenkilöiden ääninäyttelijät Tom Hanks, 62, ja Tim Allen, 65, jättivät hahmoilleen hyvästit sosiaalisessa mediassa.

Näyttelijöiden ilmoitukset vahvistavat huhuja, joissa on vihjailtu Toy Story -saagan päättyvän neljänteen elokuvaan.

Hanks julkaisi Twitterissä kuvan viimeisten vuorosanojen äänityksistä, johon oli kirjoittanut elokuvista tutut lausahdukset saatteeksi.

”Viimeiset vuorosanat Woodyna Toy Story 4 -elokuvassa. Ratsastimme kuin tuuli, kohti ääretöntä ja sen yli”, näyttelijän kirjoittamassa jäähyväisissä on elokuvien Woody ja Buzz -päähenkilöiden tunnuslauseet.

Hanks ja Allen ovat olleet Woody- ja Buzz- hahmojen ääninä kaikissa Toy Story -elokuvissa, joista ensimmäinen osa nosti Pixar-elokuvayhtiön animaatioelokuvien esikuvaksi.

Allen paljasti myös Twitterissä tehneensä viimeiset äänitykset Buzz Lightyear -hahmona, ja kertoiniiden olleen hyvin tunteelliset.

”Äänitykset Buzz-hahmona saatiin valmiiksi tänään Toy Story 4 -elokuvaan. Tunteet nousivat vahvasti pintaan. Pixarin mahtava tiimi on saanut aikaan upean tarinan, mitä kaikki tulevat rakastamaan. Elokuva sisältää kaiken”, jos Allenin twiitti ei näy ylhäällä voit katsoa sen täältä.

Fanit jättivät omat jäähyväisensä hahmoille ilmoituksiin kommentoimalla. Yksi yleisin kommentti oli Toy Story 3 -elokuvasta tehty gif-animaatio, jossa Woody jätti hyvästit entiselle omistajalleen Andylle.

Tom Hanksin Twiitin ja jäähyväiskommentteja voit katsoa myös täältä.

Elokuva tulee teattereihin 21. kesäkuuta.

Lue myös: Toy Story 4 -elokuvan ensimmäinen maistiainen julki - mukana myös uusi hahmo, katso

Lue myös: Toy Story 4 tulee olemaan sydäntäsärkevä - Tom Hanks kertoo elokuvan loppukohtauksesta

Lue myös: Toy Story 4 tulee olemaan sarjan tunteellisin: "Minulla oli vaikeuksia selviytyä kohtauksen loppuun"

Lähde: Pretty52

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat