Ensitreffit alttarilla -suosikkisarjan ensimmäisellä kaudella Esa ja Viola astelivat avioon, ja saivat sittemmin esikoisensa. Nyt perhe kasvaa kuopuksella.
Viola kertoo raskausuutisen blogissaan näin: ”Ja kuten kuvastakin näkyy, on elämässä tullut kuvioihin myös eräs ihan toinenkin onnenkimpale… Odotan nimittäin parhaillaan toista lastani ja fiilis on edelleen, vaikka jo yli puolenvälin raskautta tässä porskutellaankin menemään, todella hämmentyneen onnellinen.”
Pian kahden lapsen äiti myöntää, että elämänmuutos jännittää. ”Vaikka ensimmäisen lapsen olemassaolo tuokin hommaan tiettyä varmuutta, on mielessä tällä hetkellä tuhat kysymystä. Lähinnä siihen liittyen, millainen uusi perheenjäsenemme mahtaakaan olla. Ja rehellisyyden nimissä myös siihen, että miten ihmeessä sitä selviää taas niistä kaikista univeloista?”
Jos päivitys ei näy, pääset katsomaan sen tästä.
Lue myös: Jarkko, 43: ”Kun suhde on vakaalla pohjalla, ei tarvitsekaan välttämättä kohdata koko ajan”
Lue myös: Stina, 30: ”Sydän jättää aina pienen lyönnin lyömättä, kun muistelen petetyksi tulemista”
Lue myös: Daniel, 27: ”Ihmiset sanovat, että rakastan liian kovaa”