Kuva: AOP

Avril Lavignen kuolemasta on kuhistu jo vuosikausia - tähti kommentoi vihdoin huhua

13.02.2019 20:15 - Katariina Auvinen

Netissä leviävän salaliittoteorian mukaan tähti menehtyi jo vuonna 2003, jonka jälkeen häntä on esittänyt kaksoisolento.

Maailmalla on kuhissut jo vuosikausia salaliittoteoria, jonka mukaan laulaja Avril Lavigne, 34, olisi menehtynyt vuosia sitten ja hänet olisi korvattu kaksoisolennolla. Nainen ei ole itse ottanut asiaan kantaa, mutta nyt hän on avannut sanaisen arkkunsa asiasta. 

Hän kertoi asiasta Entertaiment Tonight -julkaisussa. 

- Se on vain typerä juttu, joka leviää internetissä ja minusta on todella omituista, että niin moni on uskonut tämän jutun. Eikö se olekin omituista? 

- Se on niin hölmöä, koska näytän aivan samalta kuin 2000-luvun alussa. Ihmiset jakautuvat mielipiteineen. Toisten mielestä näytän aivan samalta ja toiset kauhistelevat sitä, että olisin todella kuollut ja korvattu kaksoisolennolla.

Nainen vetäytyi julkisuudesta monta vuotta sitten, koska hän kärsi Lymen taudista eli borrelioosista. Taudin kuva on moninainen, joten se voi aiheuttaa erilaisia oireita niveloireista kasvohalvaukseen. Nainen palasi parrasvaloihin vuonna 2018, kun hän julkaisi uutta musiikkia. 

- On todella rankkaa käydä tuollainen asia läpi. Vietin paljon aikaa perheeni kanssa, matkustelin ja deittailin. Tuollaisessa tilanteessa saa myös tietää, ketkä ovat oikeita ystäviä ja ketkä eivät. Kun en ollutkaan se bileprinsessa enää, monet "ystäväni" liukenivat, Lavigne kertoo. 

Nainen kuvattuna viime vuonna, kun hän astui julkisuuteen. (kuva: AOP)

Avril Lavigne vuonna 2003. (kuva: AOP)

Lue myös: Älytön salaliittoteoria leviää netissä - oikea Avril Lavigne kuoli jo 2003?

Lue myös: Laulajakaunotar asteli kuvaajien eteen kahden vuoden hiljaiselon jälkeen - borrelioosi vei voimat

Lähde: UNILAD

Kilpailut

Uusimmat