Kuva: YouTube

Instagram-vaikuttajan typerä käytös johti syytteisiin - "Eipä tätä olisi koskaan tapahtunut"

14.02.2019 21:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Vaikuttaja on pyytänyt asiasta julkisesti anteeksi.

Instagram-vaikuttajaksi itseään tituleeraava Marcella Zoia, 19, on saanut syytteet typerän kaytöksen johdosta. Zoia nimittäin heitti tuolin 45. kerroksesta suoraan tielle ja kuvasi koko tapahtuman sosiaaliseen mediaan.

Nyt video on levinnyt ympäri internetiä ja Zoia sai syytteet henkien vaarantamisesta, omaisuuden tuhoamisesta sekä yleisestä häiriökäyttäytymisestä. Tilanne tapahtui Torontossa Kanadassa.

Kaupungin pormestari kommentoi tilannetta The Sun -lehdelle seuraavasti:

- Toivon, että ihmiset tajuavat, että tällaisilla asioilla on seurauksia. Tällaista käytöstä ei voi hyväksyä.

Zoia oli jo ensimmäisessä oikeusistunnossa ja hänet vapautettiin noin 1300 euron takuusummaa vastaan. Hän on myös pyytänyt tekoa anteeksi.

- Pyydän kaikilta niiltä anteeksi, joita tämä teko vaaransi. Kadun käytöstäni ja otan siitä täyden vastuun, Zoia sanoi.

Naisen lakimies kommentoi asiaa myös The Sunille.

- Hän on todella nolona tästä. Hän toivoo, että tätä ei olisi koskaan tapahtunut.

Voit katsoa videon alta. Älkää tehkö näin.

Jos video ei näy, paina tästä.

Lue myös: Miehen käytös kosinnan aikana järkyttää - "Tuo on todella oksettavaa"

Lue myös: Hotellin mainoskuvasta nousi somekohu - ymmärrätkö syyn?

Lähde: LadBible

Kilpailut

Uusimmat