Kuva: AOP

Kauneusoperaatiot kokonaan jättänyt Frendit-tähti Courteney Cox: 'Tajusin, etten näyttänyt itseltäni'

18.02.2019 15:15 - Emmi Moilanen

Näyttelijä kertoo, että hänen on ollut aiemmin vaikea hyväksyä ikääntymistään.

Frendit-tähti Courteney Cox, 54, on aiemmin avoimesti kertonut katuvansa kauneusoperaatioitaan, joissa on käynyt tavoitellessaan nuorekkaampaa ulkonäköä. Uutisoimme aiemmin Coxin jättäneen täyteainehoidot kokonaan, jonka myötä näyttelijän ulkonäkö muuttui radikaalisti. Pääset lukemaan artikkelin tästä.

Nyt Cox on kommentoinut päätöstään People-lehden tuoreessa haastattelussa. Cox toteaa, ettei ennen hoitojen lopettamista täysin ymmärtänyt kuinka paljon täyteaineet muuttivat hänen ulkonäköään.

- En tiedostanut asiaa, kunnes eräänä päivänä katsoin itseäni tarkemmin ja ymmärsin, että hemmetti, en näytä itseltäni.

Cox kertoo, että täyteainehoidot olivat asia, jotka hänen yksinkertaisesti oli tehtävä ikääntyessään julkisuuden valokeilassa.

- Sanoisin, että se on hyvin yleistä erityisesti Hollywoodissa.

- Ikääntyminen täytyy hyväksyä, ja se on asia, joka on ollut vaikeaa minulle, Cox jatkaa.

Näyttelijä paljastaa myös, että on nykyisin itsevarmempi kuin koskaan aiemmin.

- Nyt olen sinut itseni kanssa ja vanhenen, kuten luoja on minulle suonut. Työstän myös vielä joitakin asioita, jotka eivät tunnu niin hyvältä. Olen sellaisessa elämänvaiheessa, jossa on helppo olla oma itseni, se millaiseksi olen tullut ja se henkilö, jollainen pyrin olemaan, Cox tiivistää.

Lue myös: Frendit-tähti Courteney Cox edusti kuvankauniin tyttärensä kanssa - katso kuvat kaksikosta

Lue myös: Frendit-tähti Courteney Coxin ulkonäkö muuttui radikaalisti botoxin lopettamisen jälkeen

Lähde: People

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat