Kuva: AOP

Jussi Rainio iloitsee Tähdet Tähdet -voitosta - "Vanha koira on vieläkin silitettävissä"

09.04.2019 17:00 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Rainion poika ei ole hehkuttanut isänsä voittoa.

Tähdet Tähdet -ohjelman voittanut Neon 2 -tähti Jussi Rainio, 53 kertoi Iskelmän Iltapäivän juontajalle Satu Kotoselle, että voiton jälkeen olo on rauhallinen.

- Sanotaan vaikka, että nyt on ihmeellisen seesteinen olo. Työrupeama oli kova ja se vei paljon aikaa.

Rainio kiittää haastattelussa varsinkin ihmisiä, jotka ovat häntä äänestäneet.

- Se oli osoitus minulle siitä, että vanha koira on vieläkin silitettävissä. Homma toimii! On huikea fiilis, kun ihmiset ovat äänestäneet minut tähän. Se antaa todella paljon lämpöä.

Kotonen kysyi Rainiolta, että mitä ohjelma on hänelle antanut. Artisti vertasi matkaa tietynlaiseen korkeakouluun ja sanoi, että riskejä kannattaa aina ottaa.

- Olihan tämä jonkinlainen ”korkeakoulu”. Ohjelma opetti sen, että kannattaa välillä ottaa riskejä ja siirtyä tuntemattomaan suuntaan. Tähdet Tähdet -ohjelmassa on aina ollut viikko aikaa harjoitella seuraavaan rooliin ja se on ollut uskomaton kokemus. Jos armeija opetti sen, että vaikka on kuinka väsynyt, niin kyllä sitä jaksaa, niin tämä oli vähän sama juttu henkisesti: Tajusi, että kyllä sitä osaa, jos uskaltaa! Rainio kertoo ja jatkaa:

 - Moni kyseli, että voinko lähteä ohjelmaan, koska siinä joutuu venymään niin paljon. Jätin kaikki sellaiset ajatukset pois, että olenko riittävän hyvä. Minua ottaisi todella paljon päähän, jos en olisi lähtenyt mukaan, sillä se oli aivan loistava reissu. Koko työryhmä oli niin mahtavaa, että en edes ymmärrä, mistä noin upeaa jengiä löytää.

Poika ei innostunut voitosta

Jussi Rainio kertoo, että hänen poikansa ei ainakaan vaikuttanut olevan kovin innoissaan isänsä voitosta.

- Poikani täytti juuri 14 vuotta eikä hän hirveästi seuraa tällaisia juttuja. Hän ei myöskään avaudu asioista kovinkaan herkästi ja näen siinä itseni nuorena. Olin itse sellainen tuppisuinen Jussi, joka seisoi aina nurkassa. Pojallani sujuu sentään koulu hyvin.

- Poika oli kotona finaalin aikaan ja hän oli mennyt suihkuun, ennen kuin voittaja julistettiin. Joko hän ei jaksanut kiinnostua tai sitten häntä pelotti se kaikki stressi pressistä, jota saattaa tulla. Hyvin coolisti hän on ollut asian suhteen.

Kuuntele Iskelmän Iltapäivää joka arkipäivä kello 14-18. Voice.fi, Radio Nova ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Neon2-yhtyeen Jussi Rainio: Vainosin ihmisiä humalassa

Lue myös: Syöpään sairastunut Neon 2 -tähti avautui voinnistaan: "Lavalla pimeni silmissä"

Kilpailut

Uusimmat