Kuva: AOP

Lady Gaga järjesti villin show'n punaisella matolla - lopulta riisuutui alusvaatteisilleen

07.05.2019 18:45 - Iiro Myllymäki

Lady Gagan yllä punaisella matolla nähtiin peräti neljä eri asua.

Pettämättömän näyttävästä tyylitajustaan tunnettu Lady Gaga, 33, oli yksi maanantaisen Met-gaalan kuvatuimmista tähdistä. Nainen antoikin ihmisille paljon kuvaamisen aihetta, sillä yhden asun sijaan nainen vaihtoikin asuaan useampaan otteeseen punaisella matolla.

Met-gaalan tämän vuoden pukeutumisteema oli ”camp”, ja Lady Gaga oli yliampuvissa tyyleissä selvästi mukavuusalueellaan. Nainen saapui kuvaajien eteen ensin valtavassa pinkissä mekossa, jonka helmojen kannattelemiseen tarvittiin useampi mies. Miehet poseerasivat ja heiluttelivat sateenvarjojaan Gagan ympärillä taustatanssijoiden elkein. Jättimäinen mekko peitti suuren osan punaisen maton virkaa toimittavista portaista.

(kuva: AOP)

Kahden miehen avustamana Gaga lopulta riisui jättimekkonsa, ja mekon alta paljastui toinen mekko. Tämä uusi mekko oli musta ja tyyliltään klassisempi ja hillitympi kuin ensimmäinen mekko.

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Hetken päästä oli taas uuden asunvaihdon aika. Tällä kertaa mustan mekon alta paljastui uusi pinkki mekko – samaa sävyä kuin naisen ensimmäinen luomus. Tämän mekon asusteeksi Gaga valitsi hieman yllättäen vanhan, halkomallisen kännykän.

(kuva: AOP)

Lady Gagan muuttumisleikki ei loppunut edes tähän. Pinkin mekon alta nainen paljasti viimeisen punaisen maton lookinsa, joka oli huomattavasti paljastavampi kuin aiemmat. Nainen nimittäin riisuutui alusvaatteisilleen. Tässä rohkeassa lookissa Gaga meni portaille makaamaan ja poseeraamaan.

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Met-gaala järjestetään vuosittain New Yorkin Metropolitan Museum of Art -museon tiloissa. Gaalalla kerätään rahaa kyseisen museon muoti-instituutille. Joka kerta gaalalla on tietty teema, jonka odotetaan näkyvän kutsuttujen julkkisten pukeutumisessa. Aina kaikki kutsuvieraat eivät kuitenkaan noudata pukukoodia. Voit lukea näistä tyylirikkeistä lisää kuvien kera tästä jutusta.

Lue myös: Lady Gagan villi tyyli räjäytti fanien päät - teki poikkeuksen viime aikojen klassisiin lookeihin

Lähde: New York Times

Kilpailut

Uusimmat