Kuva: Senja Rapila

ABREU julkaisi tyrmäävän selfien - vau mikä rusketus!

28.05.2019 17:30 - Senni Loikala

Artisti odottaa jo kovasti keikkakesän alkua.

ABREU-taiteilijanimellä esiintyvä Anna Heiskari (os. Abreu), 29, päivitti tiistaina suosittua Instagram-tiliään selfiellä. Kuvassa erittäin ruskettunut laulaja hymyilee kameralle. Artistin oranssi paita myös korostaa hänen rusketustaan.

Vastikään uuden Se syö naista -singlen julkaissut ABREU tunnelmoi kuvatekstissään kesän keikkojen alkamista ja uuden kappaleensa ensiesitystä. "Ihan upouusi setti kokonaisuudessaan ensimmäistä kertaa juhannuksena. Aijaijai", hän kirjoittaa.

Jos päivitys ei näy, pääset siihen tästä.

ABREU vieraili alkuvuodesta Voice.fi:n haastattelussa ja pohti vuoden 2018 valtavaa merkitystä henkiselle kasvulleen.

- Viime vuonna kasvoin ihmisenä enemmän kuin pitkiin aikoihin. Minun on pitänyt nöyrtyä, löytää itseni artistina ja myöskin ihmisenä. Viime vuosi oli siis kasvun vuosi ja toivottavasti tänä vuonna se kantaa hedelmää, jotta voisin nauttia niistä, eikä tämä vuosi olisi sellaista tunteiden ylä- ja alamäkeä. 

Keväällä ABREU julkaisi selfien, jossa hänen hoikka olemuksensa aiheutti huolta sosiaalisessa mediassa. Pääset juttuun tästä.

Lue myös: Abreu esittelee kevään trendipaidan - voit löytää omasi muutamalla eurolla

Kilpailut

Uusimmat