Kuva: AOP

Twilight-tähti on uusin Batman - somessa leviää sama vitsi

03.06.2019 10:45 - Katariina Auvinen

Robert Pattinson tulee tähdittämään tuoreinta Batman-elokuvaa.

Nyt on vahvistettu, että vampyyrielokuvista tuttu Twilight-näyttelijä Robert Pattinson, 33, näyttelee tulevassa Batman-elokuvassa pääroolia. Elokuvayhtiö Warner Bros. vahvisti asian viikonloppuna. Huhut leijuivat villeinä ja moni arvasikin Pattinsonin esittävän ikonista supersankaria. 

Twitter on villiintynyt, koska moni on jakanut samaa vitsiä Pattinsonista. Ihmiset ovat pitäneet hulvattomana, että Pattinson on ollut surkein vampyyri, koska tältä kesti muuntautua 11 vuotta lepakoksi. Ihmiset viittaavat miehen edelliseen roolisuoritukseen. 

Pattinson vei roolin kollegaltaan Nicholas Houltilta, joka kamppaili samasta pääroolista. Tuotantoyhtiön mielestä Twilight-näyttelijä suoriutui parhaiten. 

Ihmiset ovat kuitenkin suhtautuneet varsin positiivisesti Pattinsonin uuteen roolivaltaukseen, vaikkakin moni on kertonut Ben Affleckin olevan edelleen monien suosikkinäyttelijä. 

Näillä näkymin uusin elokuva tulee leffateattereihin muutaman vuoden päästä. 

Lue myös: Twilight-tähti uusi Batman? Sosiaalisessa mediassa käynnistyi heti kiivas keskustelu

Lue myös: Twilight-tähdet nauttivat ystävyydestään - pettämiskohut mennyttä elämää?

Kilpailut

Uusimmat