Kuva: AOP

Jennifer Aniston avioeroon johtaneista kuvauksista - "Toivoin, että heillä tulee olemaan hauskaa"

09.07.2019 15:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Brad Pitt on ollut naimisissa sekä Jolien että Anistonin kanssa.

Brad Pitt, 55, ja Angelina Jolie, 44, taistelevat vieläkin oikeudessa avioeron ehdoista. Molemmat muun muassa haluaisivat pariskunnan lapsien huoltajuuden, joten kiista saattaa kestää vielä kauan.

Pittin on kerrottu olevan tilanteen suhteen rauhallinen, mutta myös turhautunut, sillä asiat eivät etene.

Nyt Pittin ex-vaimo Jennifer Aniston, 50, on kertonut Vanity Fair -julkaisulle keskustelusta Jolien kanssa, jonka he kävivät, kun Pitt ja Aniston olivat vielä yhdessä.

- Kerroin hänelle, kuinka paljon mieheni odottaa, että saa työskennellä hänen kanssaan. Menin hänen luokseen ja esittelin itseni ja toivoin, että heillä tulee olemaan hauskaa kuvauksissa.

Aniston tapasi Jolien hieman ennen kuin Jolie ja Pitt alkoivat tekemään Mr. And Mrs. Smith -elokuvaa. Valitettavasti kuvaukset olivat Anistonin avioliitolle kohtalokkaat, sillä Jolien ja Pittin romanssi on alkanut väitetysti juurikin kyseisen elokuvan kuvauksista. Lopulta Pitt ja Aniston erosivat ja Pitt meni naimisiin Jolien kanssa.

Brad Pitt on ajatellut kuitenkin voivansa olla vielä ystävä Anistonin kanssa nyt kun hän elää sinkkuelämää. Voit lukea lisää tästä.

Lue myös: Brad Pitt muistelee eksäänsä Jennifer Anistonia lämmöllä - "Mahdollisuus työskennellä yhdessä"

Lue myös: Jennifer Aniston kertoo eläneensä kummituksen kanssa - "Se oli pelottavaa"

Lue myös: Jennifer Aniston kiusoitteli Frendit-sarjan faneja - nettikansa innostui

Lähde: IB Times

Kilpailut

Uusimmat