Kuva: AOP

Uuden Leijonakuningas-leffan ensimmäiset arvostelut ovat tulleet - "Upea kaikin puolin"

10.07.2019 15:45 - Iiro Myllymäki / iiro.myllymaki@bauermedia.fi

Uusintaversio rakastetusta klassikosta on saanut hyvän vastaanoton.

Kesän ehdoton elokuvatapaus on uusi versio rakastetusta Disney-leffa Leijonakuninkaasta. Elokuva on ymmärrettävästi herättänyt suurta mielenkiintoa ennakolta, ja sillä uskotaan olevan hyvät mahdollisuudet rikkoa ennätyksiä lippuluukuilla.

Leijonakuningas saa ensi-iltansa Suomessa keskiviikkona 17. kesäkuuta. Hollywoodissa on kuitenkin jo juhlittu elokuvan kutsuvierasensi-iltaa, ja myös jotkut elokuvatoimittajat ovat päässeet jo katsomaan elokuvan. Brittiläinen Metro-lehti on koonnut yhteen elokuvan aiheuttamia ensireaktioita sen jo nähneissä katsojissa. Vaikuttaa siltä, että monet ovat olleet varsin tyytyväisiä näkemäänsä.

Erityisesti leffan visuaaliset efektit ovat saaneet kiitosta.

”Elokuva on visuaalinen mestariteos, joka jättää katsojansa hymyilemään ja itkemään sen koko keston ajaksi. Se on todellinen osoitus Disney-elokuvien vaikutuksesta eri sukupolvien ihmisiin”, kirjoittaa Beatrice Verhoeven TheWrap-sivustolta.

”Leijonakuningas on omaa luokkaansa visuaalisena kokemuksena. En ole nähnyt mitään vastaavaa aiemmin, ja uskon, että tämä elokuva muuttaa pysyvästi tapaamme katsoa elokuvia”, kirjoittaa BuzzFeedin elokuvatoimittaja Adam B. Vary.

”Leijonakuningas on visuaalisesti napakymppi. Se on edelläkävijä visuaalisissa efekteissä. Se on upea kaikin puolin”, kehuu kirjailija-toimittaja Erik Davis.

”Tämä on varmaan kaunein efektien käyttöön perustuva elokuva, jonka olen nähnyt. Efektit ovat niin omaa luokkaansa, että ne tulevat muuttamaan koko alaa”, kirjoittaa Uproxxin toimittaja Mike Ryan.

Myös näyttelijäsuoritukset ovat saaneet kehuja. Elokuvan suuri ennakkohuomio on osaltaan aiheutunut siitä, että ääninäyttelijöinä kuullaan muun muassa Beyoncéa ja Donald Gloveria, joka saatetaan tuntea paremmin Childish Gambino -artistinimellä.

”Beyoncé ja Donald Glover tekevät hyvää työtä, mutta heitä kuullaan liian vähän. Mielestäni koomikot ja erityisesti nuorena Simbana kuultava JD McCrary varasti koko show’n. Hän on niin hurmaava ja tuo energiaa suloisen pikku-Simban rooliin”, kirjoittaa IGN-julkaisun päätoimittaja Terri Schwartz.

Elokuvan musiikki on upeaa (Beyoncé ja Glover vievät sen ihan uudelle tasolle), näyttelijäsuoritukset hienoja (Timon, Pumba ja Scar varastavat huomion monessa kohtauksessa), ja tunteet ovat pinnassa. Todella hyvä”, kirjoittaa Erik Davis.

Lue myös: Uusi Leijonakuningas-traileri julki - Beyoncé antaa esimaistiaisen upeasta duetosta

Lue myös: Beyoncé julkaisi kappaleen Leijonakuningas-elokuvasta, fanit ylistävät: "Uskomattoman kaunis!"

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat