Kuva: Hanna-Maria Grönlund

Sara Forsberg kertoi avoimesti lapsettomuudestaan: "Sen kuuleminen oli musertavaa"

16.07.2019 07:45 - Katariina Auvinen

Saara eli Sara Forsberg antoi seuraajiensa kysyä häneltä, mitä tahansa.

Laulaja Saara eli Sara Forsberg, 25, antoi Instagram-seuraajiensa kysyä häneltä mitä tahansa. Nainen vastasi muun muassa siihen, mikä on ollut hänen elämänsä vaikein asian. Forsberg kertoi tilanteesta, jolloin lääkäri kertoi, ettei hän voi koskaan tulla raskaaksi. 

"Olen aina tiennyt, että haluan lapsia, joten kun lääkäri kertoi minulle etten voi koskaan tulla raskaaksi, se oli musertavaa. Kun läheiseni saavat lapsia, se muistuttaa minua asiasta joka kerta."

Nainen kertoo, että hän ei kuitenkaan aio jäädä suruun vellomaan vaan pyrkii katsomaan asiat positiivisen kautta. Ihmiset kysyivät myös naiselta, katuuko hän esimerkiksi ottamiaan tatuointeja. 

Nainen kertoo, että hänellä on yksi tatuointi, jota hän katuu. 

"Se on käsivarressani, eikä sovi nykyiseen tyyliini ollenkaan." 

Forsberg kertoo, että hän aikoo poistattaa tatuoinnin jossain kohtaa. Forsbergin käsivarressa on koristeellinen eläinhahmo, jonka hän haluaisi poistattaa. Se on yksi ensimmäisiä tatuointeja, jonka nainen on ottanut. Näet sen kuvasta alla. 

Lue myös: Laihtunut Sara Forsberg julkaisi bikinikuvansa - otosta ylistetään somessa, katso

Lue myös: Sara Forsbergin uusi hiustyyli ihastuttaa somessa: "Olet upea!"

Kilpailut

Uusimmat