Kuva: AOP

Mikä peppu! Hoikistunut Ariel Winter kulki rennoissa urheiluvaatteissa

18.07.2019 08:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Winter on kertonut, että masennuslääkkeet toivat hänelle liikakiloja.

Hurjasti hoikistunut Moderni Perhe -tähti Ariel Winter, 21, kulki rennosti meikittä Los Angelesissa ja päätyi paparazzien kuvattavaksi.

Kaunotar oli sonnustautunut urheilulliseen asuun, joka koostui ihonmyötäisestä topista, kireistä legginseistä sekä mukavista tennareista. Kireät housut paljastivat varsinkin kaunottaren treenatun pepun.

Tähden ulkonäkö on herättänyt faneissa huolestuneisuutta ja Ariel on kertonut, että masennuslääkityksellä on ollut osuutta asiaan.

- Käytin vuosien ajan masennuslääkitystä, joka sai minut keräämään kiloja, joista en millään keinoilla päässyt eroon. Se oli todella turhauttavaa, koska halusin timmiin kuntoon ja että ahkeran treenin vastineeksi saisin tuloksia, joita en kuitenkaan koskaan saanut, Winter on sanonut.

Tähti on kuitenkin vaihtanut lääkitystä toiseen ja hänen mukaansa kilot, joita hän ei aiemmin laihduttaessaan saanut karistettua, ovat nyt tippuneet.

- Lääkkeiden vaihdon syy ei kuitenkaan liittynyt laihtumiseen, löysin vain vihdoin hyvän lääkityksen, joka toimi minulle.

Hollywood Life -lehti raportoi, että Winter on tuntenut olonsa itsevarmaksi uudessa lookissaan. Kilojen pudottamisen lisäksi hän on värjännyt myös hiuksensa oranssiksi.

Kuvat näet alta.

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lue myös: Moderni Perhe -kaunotar Ariel Winter nähtiin meikittä - rento asu paljasti hoikistuneen vartalon

Lue myös: Ariel Winter kulki meikittä - myös peppu päätyi kuviin

Lue myös: Moderni perhe -tähti Ariel Winter entistä hoikemmassa kunnossa - paljasti vihdoin syyn

Kilpailut

Uusimmat