Kuva: Senja Rapila

Kuin kaksi marjaa! Jannika B ja Martta-tytär suloisessa yhteiskuvassa

27.08.2019 20:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Martta-tytär on Jannika B:n ja Toni Wirtasen ensimmäinen lapsi.

Artisti Jannika B, 34, julkaisi suloisen kuvan, jossa leikkii yhdessä Martta-tyttärensä kanssa.

Kuvasta huomaa varsinkin kaksikon samanlaiset housut sekä samaan värimaailmaan uppoavan asukokonaisuuden. Kuvatekstissä Jannika B lainaa Bryan Adamsin tunnettua kappaletta:

"Everything I do, I do it for you (suom. Kaikki mitä teen, teen sen vuoksesi)". Ihastuttava julkaisu on saanut faneilta hurjasti kehuja sekä tykkäyksiä.

Jos kuva ei näy, katso se tästä.

Jannika B on naimisissa Apulanta-yhtyeen keulakuvan Toni Wirtasen kanssa. Jannika B kertoi viime vuonna Voice.fi:n haastattelussa heittäytyneensä rakkauden vietäväksi ja kertoo tehneensä joskus hölmöjäkin tekoja ilahduttaakseen toista. Romanttisimmaksi teokseen laulaja kuitenkin mainitsee laulun, jonka teki aviomiehelleen häälahjaksi.

- Onhan se sellainen teko, joka jää elämään. Se on ehkä romanttisin asia, jonka eteen olen nähnyt vaivaa, laulaja sanoi.

Martta on pariskunnan esikoislapsi.

Lue myös: Jannika B paljastaa urahaaveensa, jota kukaan ei olisi arvannut: "Ehkä romantisoin liikaa"

Lue myös: Jannika B nosti esiin artistien turvallisuuden: "Tällä kertaa vahingot olivat henkisiä"

Lue myös: Jannika B:n keikalla hurja käänne: "Mikä helvetti teitä urpoja vaivaa?"

Kilpailut

Uusimmat