Kuva: Shutterstock

Valkohait ympäröivät surffaajia - hyytävä video leviää somessa

30.08.2019 16:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Videota on katsottu satoja tuhansia kertoja.

Valokuvaaja Matt Larmand on jakanut Facebook-sivullaan hyytävän videon.

Kaikki oli saanut alkunsa, kun Larmand oli ollut kuvaamassa drone-kopterilla surffaajien toimintaa Kaliforniassa elokuun 21. päivä. Larmand oli huomannut kuvatessaan, että kolme valkohaita olivat piirittäneet pahaa-aavistamattomia vesiurheilijoita. Yksi surffaajista oli jopa kaatunut veteen vain muutaman metrin päähän jättimäisestä pedosta.

- Sekosin täysin, kun tajusin, että surffaajilla ei ollut mitään tietoa, että hait uiskentelevat heidän vierellään. Lopulta laskin, että eläimiä oli yhteensä kolme. Onneksi mitään vakavampaa ei sattunut, valokuvaaja oli kertonut.

Larmandin levittämä video on saanut pelkästään Facebookissa satoja tuhansia katselukertoja sekä huiman määrän kommentteja.

"Tuon takia pysyn aina rannalla", kertoo eräs somettaja.

"Tämä on hienoa kuvaa. Onneksi mitään ei tapahtunut!", kirjoittaa toinen.

"Tuosta nousee kyllä karvat pystyyn", miettii kolmas.

The Sun -lehden mukaan Yhdysvalloissa on sattunut historian aikana ainakin yli 1400 hain hyökkäystä ihmistä kohtaan.

Näet videon alta.

Jos video ei näy, katso se tästä.

Lue myös: Maailman suurin valkohai vai ei? Hyytävä video leviää netissä

Lue myös: Valtava valkohai ui matalaan rantaveteen - katso hurja video

Lähde: The Sun

Kilpailut

Uusimmat