Kuva: Eeva Helenius

Salkkareiden kulisseissa tunteikas jälleennäkeminen: "Taisi molemmilla silmät kostua"

06.09.2019 08:15 - Iiro Myllymäki

Esko Koverolle on jäänyt suosikkisarjan kuvauksista parhaiten mieleen Ismon tyttären Miian menehtyminen syöpään.

Esko Kovero, 61, on vieraillut suomalaisten olohuoneissa jo 20 vuoden ajan. Niin pitkään mies on ollut mukana Salatuissa elämissä Ismo Laitelan roolissa. Sarjan alkuaikoina Salkkari-huuman ollessa kiivaimmillaan Ismon ja hänen lastensa Kallen ja Miian edesottamuksissa elettiin tunteella mukana. Miia-hahmon sairastuminen aivosyöpään ja siitä seurannut menehtyminen on piirtynyt olennaiseksi osaksi suomalaista tv-historiaa. Näin ollen ei ole ihmekään, että Esko Kovero muistaa hahmonsa juonenkäänteistä parhaiten juuri nämä, tuskalliset hetket.

- Miian viimeiset viikot ja poismeno ovat sellaisia kohtauksia, joita ei koskaan unohda, Kovero kertoo Voice.fi:lle.

Mies myöntää, että kohtauksia oli raskasta kuvata. Koverolla on itsellään tytär, joka oli kohtausten kuvaamisen aikaan suurin piirtein samanikäinen kuin Miia-hahmo. Näin ollen Miian kohtaloa alkoi miettiä omakohtaisemmin.

- Kyllä siinä aika syvissä vesissä uitiin, täytyy myöntää, Kovero sanoo.

Salatuista elämistä nähtiin kesällä spin off -sarja Pihlajasatu, jossa sarjan hahmoille kuviteltiin vaihtoehtoiset tarinat. Tässä sarjassa paluun Pihlajakadun kaartiin teki muun muassa Venla Saartamon näyttelemä Miia. Esko Kovero pääsi pitkästä aikaa näyttelemään Saartamon kanssa, ja sarjan faneille tarjottiin herkkua myös Jasper Pääkkösen esittämän Sakun paluun muodossa. Esko Koveron mukaan jälleennäkeminen Venla Saartamon kanssa oli iloinen ja tunteikas. Kaksikko on nähnyt toisiaan vain harvakseltaan yhteisen Salkkari-taipaleensa jälkeen.

- Taisi molemmilla vähän silmät kostua siinä. Kuljimme kuitenkin aika pitkän ladun silloin yhdessä, Kovero kertoo.

Alta voit katsoa yhden Pihlajasatu-kohtauksen, jossa Ismo ja Miia kohtaavat jälleen.  

Lue myös: MTV: Venla Saartamo ja Jasper Pääkkönen eivät nähneet Salkkareiden jälkeen - tunsivat sitä ennen

Lue myös: Salkkarit-kaunotar Jasmin Voutilainen ei kavahda seksikohtauksia - "Se vain suoritetaan"

Kilpailut

Uusimmat