Kuva: AOP

Mikä povi! Ariel Winter, 21, hurmasi punaisella matolla

09.09.2019 23:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Winter on värjännyt hiuksensa takaisin mustiksi.

Hoikistunut Moderni Perhe -tähti Ariel Winter, 21, hurmasi punaisella matolla. Tyrmäävän kaunis tähti oli poseerannut valokuvaajille Burbank Film Festival -tapahtumassa ja sonnustaunut kokomustaan minimekkoon. Seksiä tihkuva asu paljasti varsinkin kaunottaren uhkeat muodot.

(kuva: AOP)

Winter joutui viime keväänä usein vastaamaan kysymyksiin hoikistuneesta ulkonäöstään. Hän kertoi, että masennuslääkkeet saivat hänen painonsa nousemaan.

- Käytin vuosien ajan masennuslääkitystä, joka sai minut keräämään kiloja, joista en millään keinoilla päässyt  eroon. Se oli todella turhauttavaa, koska halusin timmiin kuntoon ja että ahkeran treenin vastineeksi saisin tuloksia, joita en koskaan saanut.

Tähti on kuitenkin vaihtanut lääkitystä toiseen ja hänen mukaansa kilot, joita hän ei aiemmin laihduttaessaan saanut karistettua, ovat nyt tippuneet.

- Lääkkeiden vaihdon syy ei kuitenkaan kokonaan liittynyt laihtumiseen, mutta löysin vihdoin hyvän lääkityksen, joka toimi minulle.

(kuva: AOP)

Keväällä Winter myös sykähdytti fanejaan, kun hän värjäsi hiuksensa oransseiksi. Kaunotar rakasti uutta ulkonäköään, mutta ei saanut pitää hiusväriä Moderni Perhe -sarjan kuvausten alkaessa. Voit lukea lisää tästä.

(kuva: AOP)

Lue myös: Ariel Winter on onnellinen muodonmuutoksestaan - "Hänellä on nyt hyvä olla"

Lue myös: Mikä peppu! Hoikistunut Ariel Winter kulki rennoissa urheiluvaatteissa

Lue myös: Ariel Winterin pelko kävi toteen - värjäsi hiuksensa takaisin mustaksi

Kilpailut

Uusimmat