Kuva: Shutterstock

Tänään tv:ssä: miestuttava suunnitteli Carinan raiskauksen - dokkari kolmesta raiskatusta naisesta

24.09.2019 07:15 - Milena Raappana

Norjalaisessa dokumentissa naiset kertovat tarinansa ja yrittävät taistella oikeudessa, jotta raiskaajat saisivat tuomion.

Sinä iltana Carina Kristiansen oli ystävänsä tupareissa, joita hän oli odottanut kovasti. Etkojen jälkeen juhlijat siirtyivät ravintolaan, jossa Carina tapasi hänelle ennestään tutun miehen. Miestuttava oli käynyt hänen luonaan kolmesti ja tavannut hänen vanhempansa. Illan päätteeksi mies, joka oli selvin päin, tarjosi Carinalle kyytiä kotiin. Autoon hyppäsi myös miestuttavan ystävä. 

- Sanoin, että hänen kaverinsa saa oman makuuhuoneen. Se sopi. Minä ja miestuttavani menimme minun makuuhuoneeseeni. Harrastimme seksiä. Tämän jälkeen mies sanoi menevänsä keittiöön juomaan tai syömään jotain. Kun hän tuli takaisin, olin nukahtanut, Carina kuvailee illan kulkua. 

- Makasin sängyllä mahallani. Heräsin siihen, että joku on yhdynnässä kanssa. Takaapäin, makaa päälläni. Ajattelin sen tietysti olevan sama mies, jonka kanssa olin mennyt sänkyyn. Siis tuttavani. Käännyin vähän katsomaan ja näinkin miestuttavani vasemmalla puolellani. Silloin tajusin, että päälläni on eri mies, Carina kertoo. 

Hän työnsi miehen pois, ja miestuttava esitti pitävänsä hänen puoliaan kysymällä, mitä kaveri oikein teki. 

- Minulle ei tullut mieleenkään, että se saattaisi olla suunniteltu juttu, Carina sanoo. 

Seuraavana päivänä hän viestitti molemmille miehille, että kyseessä oli raiskaus. Miestuttava pahoitteli kaverinsa käytöstä, ja Carina ei tehnyt ilmoitusta poliisille. Hän perustelee päätöstään sillä, että eräs hänen ystävättärensä on raiskattu ja oikeusprosessi oli tälle erittäin raskas.

Puoli vuotta myöhemmin poliisilta tuli soitto ja pyyntö, että Carina tulisi poliisiasemalle. Hän jutteli naisen kanssa, joka keskustelun lomassa näytti kuvan tapahtuneesta. Kuva oli löytynyt miestuttavan puhelimesta poliisin toisen tutkinnan ohessa. Kuvia raiskauksesta oli useampia, kuten miehen selfie, johon oli kirjoitettu: "Enkö olekin kiltti, kun annan hänelle luvan?"

Carinalla ei ollut hajuakaan kuvien olemassaolosta. Poliisi katsoi, että kuvien perusteella kyseessä oli raiskaus ja oikeuprosessin rattaat lähtivät rullaamaan. 

Raiskaajat tuomiolle

Yle TV2

23.15

Lue myös: Nyyti joutui lapsena rankan hyväksikäytön uhriksi: "Palkaksi hän sai raiskata minut"

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat