Kuva: AOP

Kerttu Rissanen jakoi kesäisen muistelukuvan: "Välillä on hyvä pysähtyä miettimään omaa elämää"

27.09.2019 13:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Rissasen mukaan hän on viime päivinä joutunut sairastelemaan.

Salatut elämät -sarjasta tuttu Kerttu Rissanen, 23, julkaisi ihastuttavan kuvan, joka on napattu viime kesänä Tampereella. 

Otoksessa tummaan asukokonaisuuteen sonnustautunut Rissanen katsoo hymyillen kohti kameraa. Vaikka otoksessa fiilis on hyvä, myöntää Rissanen kuvatekstissä olleen hieman alamaissa viimepäivinä. 

"Mun mieli on ollu tän viikon vähän. Oon ollu kipee ja väsynyt ja asiat on tuntuneet raskailta. Makaan nyt sängyssä, selasin vanhoja kesäkuvia ja tuijottelin ikkunasta sinistä taivasta," Rissanen kertoo.

Samaan hengenvetoon hän toteaa tajunneensa, että hänellä oikeasti on asiat aika hyvin.

"Totesin, että loppujen lopuks asiat on todella hyvin ja olen kiitollinen kaikesta. Välillä on hyvä pysähtyä miettimään omaa elämää; mitä kaikkea sulla jo on, mitä oot saavuttanut ja mitä sä oikeesti toivot tulevaisuudelta", hän jatkaa.

Samalla Rissanen kehottaa kaikkia nauttimaan oman elämänsä hyvistä jutuista sekä kehottaa myös armollisuuteen. 

"Oon näköjään tänään tällanen itsestäänselvyyksien sanansaattaja mut se on totta, et valitettavan usein hyviä asioita arvostaa vasta kun ne menettää tai joku on huonosti."

Koko julkaisun kommentteineen pääset katsomaan alta.

Lue myös: MTV: Salkkarit-tähdet vahvistivat suhteensa - ikäeroa 25 vuotta

Lue myös: Salkkari-hottiksen tyrmäävät bikinikuvat ovat fanien mieleen: "Olet täydellinen"

Kilpailut

Uusimmat