Kuva: AOP

Jared Leto näreissään uudesta Joker-leffasta - olisi halunnut itse jatkaa roolissa

10.10.2019 16:45 - Iiro Myllymäki

Jared Leto esitti Jokeria vuoden 2016 Suicide Squad -elokuvassa.

Näyttelijä Jared Leto, 47, esitti Batmanin arkkivihollista Jokeria Suicide Squad -elokuvassa vuonna 2016. Mies otti roolinsa tosissaan, ja hänen roolille omistautuminen nousi tuolloin otsikoihin. Leffakatsojilta miehen roolisuoritus ei puolestaan saanut erityisen hyvää vastaanottoa.

Sen sijaan uuden Joker-elokuvan pääosanäyttelijää Joaquin Phoenixia on yksimielisesti ylistetty roolisuorituksestaan. Uusi elokuva ottaa poikkeavan lähestymistavan tuttuun vihollishahmoon ja poikkeaa tyyliltään merkittävästi supersankarielokuvista, joissa hahmo on aiemmin nähty. Nyt on käynyt ilmi, että aiemmin Jokeria näytellyt Jared Leto ei ole ollut uudesta Joker-elokuvasta innoissaan.

Hollywood Reporter kirjoittaa, että Jared Leto harmistui Warner Bros -elokuvastudion päätöksestä ottaa uusi Joker-elokuva tuotantoon. Ilmeisesti Leto olisi halunnut itse jatkaa Jokerin roolissa tulevissa elokuvissa, joissa hahmo nähdään ja koki, että hänet sysättiin syrjään. Suicide Squad -leffasta on tulossa jatko-osa vuonna 2021 eikä Jared Leto ole siinä mukana.

Tuore Joker-elokuva on noussut keskusteluihin muun muassa väkivaltaisella sisällöllään. (kuva: Youtube)

Joaquin Phoenix on väläytellyt mahdollisuutta palata Jokerin rooliin. Mies on kertonut, että Jokerista tuli yllättäen hänen unelmaroolinsa. Phoenix paljastaa jo keskustelleensa Joker-ohjaaja Todd Phillipsin kanssa, mitä mahdollisuuksia heillä olisi jatkaa Joker-hahmon parissa. Ainakaan elokuvan menestyksestä jatkosuunnitelmat tuskin jäävät kiinni. Joker-elokuva on rikkonut Yhdysvalloissa ennätyksen kaikkien aikojen kovimmasta avausviikonlopun lipputuotosta lokakuussa.

Lue myös: Jared Leton kohun aiheuttanut asuste on varastettu - "Voi palauttaa lähimpään Gucci-liikkeeseen"

Lue myös: Joker-tähti Joaquin Phoenix pudotti roolia varten 24 kiloa: 'Se teki minusta hullun'

Lähde: LADbible

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat