Kuva: AOP

Kauniit ja rohkeat -kaunotar aloitti uran aikuisviihteen parissa: "Ei vahingoita uraani"

19.10.2019 12:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Maitland Ward tunnetaan muun muassa Kauniit ja rohkeat -sarjan Jessica Forresterin roolista.

Muun muassa Kauniit ja rohkeat sekä Boy Meets World -sarjasta suurelle yleisölle tuttu kaunotar Maitland Ward, 42, on tehnyt uuden aluevaltauksen. Nainen tähdittää tätä nykyä aikuisviihde-elokuvia. 

Nainen ei pelkää sitä, että ura aikuisviihteen parissa vaikuttaisi jotenkin ikävällä tavalla hänen uraansa.

- Uskon, että se on juuri päinvastoin, sillä tämä antaa minulle runsaasti uusia mahdollisuuksia. Minusta on vaarallista tulla tunnetuksi vain tietynlaisista rooleista. Tämän jälkeen ihmiset näkevät minut myös ihan erilaisessa valossa, hän kertoo haastattelussa.

Wardin mukaan hän ei juurikaan epäröinyt, kun häntä pyydettiin mukaan elämänsä ensimmäiseen aikuisviihde-elokuvaan. 

- Käsikirjoitus oli todella hyvä ja hahmoni oli jotain sellaista, mitä en ollut koskaan ennen päässyt esittämään. Ajattelin vain, että minun on tehtävä tämä, hän toteaa.

Lue myös: Mitä naiset etsivät aikuisviihdesivuilta - katso 10 haetuinta pornoaihetta

Lue myös: Nainen: 8 asiaa, joita kukaan ei ole kertonut sinulle pornosta

Lähde: The Lad Bible

Kilpailut

Uusimmat