Kuva: AOP

Lady Gagalle päärooli seuraavassa elokuvassa - perustuu tosielämän murhatapaukseen

05.11.2019 13:45 - Sallamaari Niittymäki

Gagan roolihahmo on yksi muotimaailman kuuluisan ja sotkuisen perhedynastian jäsenistä.

Laulajana ja nykyään myös näyttelijänä ansioituneen Lady Gagan, 33, seuraava elokuvarooli on varmistunut. Rooli on kuuluisan ohjaajan Ridley Scottin tulevassa elokuvassa. Scott on tunnettu muun muassa elokuvistaan Thelma ja LouiseGladiator ja Isku Mogadishuun.

Lady Gaga näyttelee elokuvassa Maurizio Guccin vaimoa Patrizia Reggiania. Maurizio on Gucci-muotitalon perustajan pojanpoika. Gagan roolihahmo Reggiani on tunnettu italialainen muotipersoona, joka todettiin syylliseksi miehensä murhaan. Gaga näyttelee elokuvan pääroolin.

Hän tilasi palkkatappajan murhaamaan miehensä maaliskuussa vuonna 1995. Palkkamurhan takia häntä alettiin kutsua "mustaksi leskeksi". Reggiani elää edelleen ja on tällä hetkellä 70-vuotias. Vankilasta hän vapautui vuonna 2016 hyvän käytöksen takia.

Kyseessä on Lady Gagalle ensimmäinen projekti A Star Is Born -leffan jälkeen. Gaga sai roolistaan silloin parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuuden. Elokuvassa kuultu Shallow-kappale voitti myös Oscar-palkinnon. Lady Gaga oli mukana kappaleen tekemisessä.

Lue myös: Lady Gaga nähtiin pusuttelemassa uutta miestä - kuva

Lue myös: Lady Gagan suhdehuhut syvenevät - tuore somepäivitys ei ainakaan vähennä epäilyjä

Lue myös: Madonnan tytär on kuin nuori Lady Gaga - näetkö sinä yhdennäköisyyden?

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat