Kuva: AOP

Kristen Stewart avautuu kohuelokuvasta: 'Minut olisi pitänyt ottaa jatko-osaan'

12.11.2019 23:45 - Sallamaari Niittymäki

Twilight-tähti laukoo suorat sanat Hollywoodin elokuva-alasta.

Näyttelijä Kristen Stewart, 29, on avautunut aiheesta, miksei häntä nähty Lumikki ja metsästäjä -elokuvan jatko-osassa. Vuonna 2012 ilmestyneessä elokuvassa Stewart esitti itse pääosaa, Lumikkia.

Hän kertoi SiriusXM-radion The Howard Stern Show:ssa miksei ollut mukana elokuvan jatko-osassa. Syynä oli ensimmäisen elokuvan kulisseissa syttynyt skandaali: Stewartilla ja Lumikki ja metsästäjä -elokuvan ohjaaja Rupert Sandersilla oli salasuhde.

- Elimme silloin erilaista aikaa, tiedätkö mitä tarkoitan? Tuntui, että slut-shaming, joka siitä alkoi, meni järjettömäksi. Minut olisi kuitenkin pitänyt ottaa mukaan jatko-osaan! Se olisi ollut paljon parempi. En haluaisi olla mulkku, mutta minua ei otettu elokuvaan, koska olin käynyt läpi näkyvän skandaalin ja he eivät halunneet sotkeutua siihen, Stewart kertoi.

Stewart avautui haastattelussa myös siitä, miten skandaali vaikutti hänen henkilökohtaiseen elämäänsä.

- Se oli todella rankkaa aikaa. Olin nuori, enkä oikein tiennyt, kuinka käsitellä asiaa. Tein virheitä. Ja rehellisesti, se ei kuulu muille.

Näyttelijän mielestä hänet sivuutettiin työstä kevytmielisin ja pikkumaisin perustein. Stewart myönsi jo aiemmin vuonna 2016, että skandaali oli syynä siihen, ettei häntä nähty jatko-osassa. Nyt hän kuitenkin avautui ensikertaa siitä, mitä mieltä hän päätöksestä oli.  

- Ryhmä aikuisia ihmisiä, joiden tarkoitus on johtaa studioita ja tehdä elokuvia? Rehellisesti sanottuna elokuva-ala Hollywoodissa on todella pelkurimainen. Mielestäni he ovat idiootteja. Jos ottaa pienen riskin ja onnistuu, ihmiset katsovat ja pitävät elokuvasta, silloin siitä myös maksetaan.

Seuraavaksi Stewart nähdään Charlien Enkeleiden uusintafilmatisoinnissa, joka saa ensi-iltansa alkuvuodesta 2020.

Lue myös: Twilight-kaunotar Kristen Stewart pettämiskohusta: "Emme ikinä harrastaneet seksiä!"

Lue myös: Kristen Stewart suhteestaan Robert Pattinsoniin: 'Hän todellakin oli ensirakkauteni'

Lue myös: Kristen Stewart ei saa tarpeekseen rintaliiviensä esittelemisestä - katso kuvat rohkeasta tyylistä

Lähde: Teen Vogue

Kilpailut

Uusimmat