Kuva: AOP

Taylor Swift pyytää apua faneiltaan: 'Haluan vain esittää tekemääni musiikkia'

15.11.2019 15:45 - Sallamaari Niittymäki

Poptähti kertoi avoimesti epäreilusta tilanteesta johon on joutunut.

Uutisoimme aiemmin, miten laulajatähti Taylor Swiftin, 29, ja musiikkimanagerin Scooter Brownin välit ovat riitaisat.

Kaikki sai siis alkunsa, kun Scooter Brown osti Taylor Swiftin entisen levy-yhtiön Big Machine Recordsin 300 miljoonalla dollarilla eli noin 270 miljoonalla eurolla. Samalla hänen omistukseensa siirtyivät kaikki Swiftin siellä levyttämät kappaleet. Swift ei ollut ollenkaan tyytyväinen tilanteeseen ja teki sopimuksen Rebublic Recordsin kanssa. Samalla hän ilmoitti, että aikoo levyttää kappaleensa uudelleen.

Braun on toiminut myös räppäri Kanye Westin managerina, ja tämä on suuri avaintekijä siinä, miksi Taylor Swift pitää Braunia vihollisenaan. Taylor Swift ja Kanye West ovat olleet julkisesti riidoissa muun muassa miehen Famous-biisin takia. 

Eilen torstaina Swift julkaisi Twitterissä ja Instagramissa pitkän julkaisun siitä, miten Scooter Brown rajoittaa hänen oikeuksiaan musiikkiin, ellei Swift suostu tiettyihin ehtoihin.

Voit katsoa julkaisun alta. Jos se ei näy, paina tästä.

Swift on saamassa kunniamaininnan vuosikymmenen artistina American Music Awardseissa ja hänen on määrä esittää sekoitus kappaleistaan show’ssa. Julkaisunsa mukaan Braun ja Big Machine Recordsin perustaja Scott Borchetta eivät anna sen tapahtua.

”Scott Borchetta ja Scooter Braun ovat sanoneet, ettei minulla ole lupaa esittää vanhoja laulujani televisiossa.

Swift kertoo myös julkaisussaan, miten Braun ja Borchetta ovat estäneet hänen vanhan musiikkinsa käyttön tulevassa, urastaan kertovassa Netflix-dokumentissa. Miesten asettamat ehdot siihen, että Swift saa esittää musiikkiaan show’ssa ovat, että hän hylkäisi aikomuksensa vanhojen biisiensä uudelleen levyttämisestä. Lisäksi hänen tulee olla puhumatta Braunista tai Borchetasta enää medialle.

”Viesti, joka minulle on annettu on hyvin selvä. Toisin sanoen: ole hyvä ja kiltti tyttö ja pidä turpasi kiinni tai sinua rangaistaan”, Swift kirjoittaa.

Lopuksi Swift pyytää fanejaan ottamaan kantaa asiaan ja kertomaan Braunille ja Borchetalle, mitä he ajattelevat asiasta. Hän myös kehottaa pyytämään apua Brownin manageroimilta artisteilta. Näihin lukeutuvat muun muassa Ariana Grande, Justin Bieber ja Demi Lovato.

Pyydän kysymään heiltä apua tähän. Toivon, että ehkä he voisivat puhua järkeä tälle miehelle, joka käyttää tyrannimaista kontrollia minuun, joka haluaa vain esittää kirjoittamaansa musiikkia.”

Lue myös: Taylor Swift julkaisi yllätysdueton, fanit raivostuivat - "Kukaan ei pyytänyt tätä"

Lue myös: 'Heidän mielestään etenin reittä pitkin' - supertähti koki, että häntä vähäteltiin nuorempana

Lue myös: Ottavatko Kim Kardashian ja Taylor Swift jälleen yhteen? Fanit uskovat Kimin kiusaavan poptähteä

Lähde: Buzzfeed

Kilpailut

Uusimmat