Kuva: AOP

Laulaja Siasta leviää kyseenalainen kuva - syynä draama, joka on jakanut supertähdet kahteen leiriin

03.07.2019 15:45 - Iiro Myllymäki

Taylor Swiftin fanit ovat hyökänneet Siaa vastaan, koska Sia on heidän mielestään valinnut väärän puolen Swiftin ja musiikkimoguli Scooter Braunin kiistassa.

Laulaja-lauluntekijä Sia, 43, on joutunut puolustautumaan, kun toisen poptähden Taylor Swiftin, 29, fanit ovat hyökänneet häntä vastaan. Swiftin fanit ovat alkaneet levittää Siasta vuonna 2011 otettua kuvaa, jossa tämä on maalannut kasvonsa mustaksi. Siaa syytetään nyt niin sanotun ”blackfacen” tekemisestä, eli siitä, että ei-tummaihoinen maalaa kasvonsa mustaksi ja tällä tavalla käyttäytyy rasistisesti.

Sia on nyt puolustautunut syytöksiä vastaan Twitterissä. Nainen kertoo, että kuva ei ole todiste ”blackfacen” tekemisestä, vaan hän maalasi kasvonsa sulautuakseen mustavalkoiseen keikkalavasteeseen. Nykyään Sia peittää esiintyessään kasvonsa ylisuurilla peruukeilla, ja Sia itse kutsuu kasvojen maalaamista peruukkikikan edeltäjäksi. Jos Sian päivitys ei näy alla, klikkaa tästä.

Miksi Taylor Swiftin fanit ovat ylipäänsä yrittäneet saattaa Siaa huonoon valoon sosiaalisessa mediassa? Syy piilee monitahoisessa kiistassa, joka on puhjennut Taylor Swiftin ja musiikkimoguli Scooter Braunin välille. Tässä kiistassa Sia on vaikuttanut asettuvan Braunin puolelle, sillä Sia on kutsunut Twitterissä Braunia ”hyväksi, kiltiksi mieheksi”. Swift puolestaan syyttää Braunia kiusaamisesta ja manipuloivasta käytöksestä.

Kiista leimahti levy-yhtiökaupasta

Taylor Swiftin ja Scooter Braunin riita on puhjennut suuriin mittasuhteisiin viime päivien aikana. Scooter Braun on viihdealan merkittävä vaikuttaja, joka on perustanut viihde- ja mediayhtiö SB Projectsin. Tämän yhtiön kautta Braun edustaa muun muassa Ariana Grandea ja Justin Bieberiä. Braun laajensi bisneksiään viime viikolla ostamalla levy-yhtiö Big Machine Recordsin väitetysti yli 265 miljoonalla eurolla. Big Machine Records on Taylor Swiftin entinen levy-yhtiö, jonka suojissa nainen on levyttänyt kaikki tähän asti julkaistut albuminsa. Samalla, kun Swift nosti suosiotaan, hän myös nosti levy-yhtiön pikkuisesta country-musiikkia julkaisevasta levy-yhtiöstä suureksi musiikkikentän toimijaksi. Vuoden 2017 Reputation-albumi oli viimeinen Swiftin ja Big Machine Recordsin kuuden albumin sopimuksessa, ja Taylor Swift päätti tämän jälkeen vaihtaa levy-yhtiötä ja allekirjoitti sopimuksen Universal Musicin kanssa.

Taylor Swift aloitti Big Machine Recordsin tallissa vain 14-vuotiaana, ja levytyssopimuksen voimassaolon aikana hän on kasvanut yhdeksi maailman isoimmista poptähdistä. (kuva: AOP)

Taylor Swift ei ole mielissään entisen levy-yhtiönsä päätymisestä Scooter Braunin käsiin. Samalla, kun Big Machine Records kaupattiin, myös koko naisen tähänastinen elämäntyö siirtyi Braunin hallintaan. Musiikkialalla on yleistä, että artistien sijaan levy-yhtiöt omistavat artistiensa kappaleiden master-äänitykset. Näin ollen Swift ei itse omista kuuden ensimmäisen albuminsa kappaleita.

Musiikillinen perintöni siirtyy sellaisen ihmisen käsiin, joka yritti tuhota sen”, Swift kirjoittaa Tumblr-päivityksessä, jossa hän luotaa tuntemuksiaan entisen levy-yhtiönsä kaupasta.

Scooter Braun on merkittävä vaikuttaja viihdealalla. (kuva: AOP)

Scooter Braun on toiminut myös räppäri Kanye Westin managerina, ja tämä on suuri avaintekijä siinä, miksi Taylor Swift pitää Braunia vihollisenaan. Taylor Swift ja Kanye West ovat olleet julkisesti riidoissa muun muassa miehen Famous-biisin takia. Kappaleessa West räppää Swiftiin viitaten, että ”tein sen ämmän kuuluisaksi” (”I made that bitch famous”). Taylor Swift ilmaisi, että hän ei hyväksy kappaletta ja hänen kutsumistaan bitch-sanalla. Kanye West puolestaan väitti, että hänellä oli Swiftin siunaus kappaleelle. Westin vaimo Kim Kardashian jakoi Snapchatissa pätkiä Westin ja Swiftin yksityisestä puhelusta, jossa kaksikko keskusteli Famous-kappaleesta. Kardashianin jakamasta videosta välittyi kuva, että Swift olisikin ollut myötämielinen kappaletta kohtaan, vaikka Swiftin mielestä ongelmallisesta bitch-sanasta videolla ei nähty keskusteltavan. Swiftin ja Westin välit tiukentuivat entisestään, kun Famous-kappaleelle julkaistiin musiikkivideo. Videolla nähdään Taylor Swiftiltä näyttävä mallinukke makaamassa alasti Kanye Westin vierellä. Voit katsoa videon alta, mikäli olet yli 18-vuotias ja kirjautuneena YouTubeen Google-tililläsi.

Taylor Swift väittää Tumblr-päivityksessään, että Famous-episodin keskellä Scooter Braun yllytti Justin Bieberin ”kiusaamaan” häntä netissä. Justin Bieber on kohun keskellä puolustanut Braunia, joka oli vastuussa Bieberin uran käynnistämisestä.

Swiftin ja Braunin kiista on saanut monet superjulkkikset valitsemaan puolensa. Justin Bieberin lisäksi Scooter Braunille tukea ovat osoittaneet muun muassa laulaja Demi Lovato ja jo edellä mainittu Sia, joka on nyt saanut kokea kannanottonsa seuraukset Swiftin fanien kynsissä. Taylor Swiftin puolelle ovat puolestaan asettuneet muun muassa laulajat Halsey, Cher, Camila Cabello ja Panic! at the Disco -yhtyeen Brendon Urie.

Lue myös: Koko viihdemaailma kohisee juuri nyt Taylor Swiftin musiikkivideosta - ymmärrätkö syyn?

Lue myös: Peruukeistaan tunnettu poptähti Sia paljasti naamansa - mikä kaunotar!

Lähteet: Metro.co.uk, The Atlantic, Billboard, People, Variety

Kilpailut

Uusimmat