Kuva: AOP

Kim Kardashian jätti välistä koko klaanin kuuluisat joulukorttikuvaukset: "Hän ei jaksanut draamaa"

26.12.2019 16:15 - Milena Raappana

Kim Kardashian päätyi ottamaan joulukorttikuvan vain omasta perheestään koko Kardashian-Jenner-perheen kuvausten sijaan.

Kardashian-Jenner-klaani tunnetaan heidän koko perheen joulukorttikuvauksistaan. Monihenkisen perheen valokuvaussessioiden järjestäminen on kuitenkin usein aikamoisen aikataulutuksen ja suunnittelun takana. 

Siispä Kim Kardashian, 39, päätti jättää tänä vuonna joulukorttikuvaukset sisarustensa ja heidän pienokaistensa kanssa väliin ja sen sijaan otti yhteiskuvan kumppaninsa räppäri Kanye Westin, 42, ja heidän neljän lapsensa kanssa. 

People-julkaisu uutisoi syyn liittyvän stressiin. Kimin perheelle läheinen lähde kertoi, että "Kim ei jaksanut enää draamaa ja päätti tehdä kuvaukset oman perheensä kanssa."

- Vuosien saatossa heidän on ollut vaikeaa saada kaikki kokoon joulukorttia varten. Viime vuonna, kun Kim järjesti sen, tuli paljon valitusta. Se todella stressasi häntä, lähde kertoi People-lehdellle. 

- Hän tiesi, että fanit halusivat nähdä koko perheen yhdessä, joten hänelle oli tärkeää jakaa erityinen kuva, lähde jatkoi. 

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Kuvaukset olivat kuuleman mukaan stressittömät ja otos otettiin Kimin ja Kanyen kodissa. Tosin Kim paljasti, että aluksi perheen vanhin lapsi North West, 6, ei halunnut olla mukana kuvassa. He ottivat kuvan ilman häntä, mutta seuraavana päivänä North oli muuttanut mielensä. 

- Onneksi kuvaaja oli vielä kaupungissa. Hän tuli paikalle ja nappasi kuvan Northista, joka sitten muokattiin samaan kuvaan meidän kanssamme, Kim kertoi Ellen DeGenerersin haastattelussa. 

Alta näet Kardashian-Jenner-perheen vuoden 2018 joulukorttikuvan. 

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: Kim Kardashianin joulukoristeet saivat somessa täystyrmäyksen: "Jättiläismäisiä tamponeja"

Lue myös: Kim Kardashianin tyttären ulkonäkö raivostutti ihmiset - "Et välitä hänen maineestaan"

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat