Kuva: AOP

Fanit raivostuivat tulevasta Indiana Jones -elokuvasta: "Kuin pizza ilman juustoa"

27.02.2020 14:45 - Roy Kokkonen

Ohjaaja Steven Spielberg ei ohjaa seuraavaa Indiana Jones -elokuvaa.

Indiana Jones -elokuvien fanit pettyivät karvaasti Steven Spielbergin, 73, päätökseen olla ohjaamatta viidennettä osaa Indiana Jones -saagaan. Varietyn mukaan James Mangold, 56, hyppää puikkoihin Spielbergin tilalle, mutta sopimusta ei ole vielä allekirjoitettu. Mangold on aiemmin ohjannut muun muassa elokuvat Le Mans 66 ja Logan. Spielberg ei jää kokonaan pois kuvioista, vaan hän jatkaa vielä elokuvan tuottajana. Spielberg on ohjannut Indiana Jones -elokuvasarjan kaikki aiemmat osat. Ohjaajalegendaa lähellä oleva lähde kertoo, että Spielberg halusi itse antaa ohjaajavastuun jollekin "seuraavaa sukupolvea" edustavalle tekijälle, joka voi tuoda uutta näkökulmaa elokuvasarjaan.

Steven Spielberg (kuva: AOP)

Twitterissä jotkut elokuvasarjan fanit vaativat nyt koko elokuvan peruuttamista.

"Ok, nyt olen todella vihainen! Nytkö meillä on Indiana Jones -elokuva ilman Spielbergia ja Lucasta? Miksi teette näin, Disney?", eräs fani twiittasi vihaisena.

"Miksi kukaan haluaisi nähdä Indiana Jones -elokuvaa, joka ei ole Spielbergin ohjaama?", toinen kommentoi.

"Indiana Jones -elokuva ilman Spielbergiä on kuin pizza ilman juustoa. Totta kai niin voi tehdä, mutta miksi vaivautua?", kuului yhden fanin twiitti.

"Surullista", kuuluu yksi kommentti.

Harrison Ford, 77, jatkaa Indiana Jonesin roolissa seuraavassakin elokuvassa. Uutisoimme hiljattain siitä, että Ford ei ollut alun perin ykkösvalinta kyseiseen ikoniseksi muodostuneeseen rooliin.

Indiana Jonesin viidettä seikkailua on lykätty myöhemmäksi jo useamman kerran. Elokuvan piti alun perin ilmestyä jo viime vuonna, mutta tämänhetkisen tiedon mukaan sen tulisi tulla julki kesällä 2021. Varietyn mukaan ohjaajavaihdoksen myötä julkaisun lykkääminen vielä myöhemmäksi vaikuttaa todennäköiseltä.

Lue myös: Tiesitkö? Harrison Fordille ei haluttu antaa Indiana Jonesin roolia erikoisesta syystä

Lue myös: Harrison Ford kommentoi paluutaan ikoniseen rooliin: "Olen innoissani!"

Lähde: Variety

Kilpailut

Uusimmat