Kuva: Emmi Moilanen

Anna Puu harvinaisessa yhteiskuvassa Jukka-rakkaansa kanssa: "Onko ok viedä kotia töihin?"

03.03.2020 13:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Tuottaja Jukka Immonen nähdään Annan rinnalla The Voice of Finland -ohjelmassa.

Anna Puu, 38, on yksi The Voice of Finland -ohjelman tähtivalmentajista myös tänä vuonna. Ohjelmassa on nyt siirrytty kaksintaistelu-vaiheeseen, jossa tähtivalmentajat ottavat rinnalleen apuvalmentajan. 

Tällä kertaa hän päätti napata vierelleen kotoa tutun tyypin, oman kumppaninsa, tuottaja Jukka Immosen

Asiaa Anna hehkutti myös omalla Instagram-tilillään, jossa hän julkaisi harvinaisen yhteiskuvan rakkaastaan. Tekstissä Anna hehkuttaa puolisoaan ja kertoo tämän muun muassa olevan niin ihana, että tekee mieli huutaa. 

"Ne sanoo ettei pidä viedä töitä kotiin, mutta onko ok viedä kotia töihin?" Anna kyselee ja jatkaa.

"Tulirivistö täyttyy vakkarivalkkujen lisäksi apuvalmentajista ja mä sain mukaani tän kultakorvan. Hän on niin ihana, että tekee mieli huutaa," Anna jatkaa.

Suloinen kuva on ollut suuresti Annan seuraajien mieleen ja monet julkisuudestakin tutut kasvot ovat kommentoineet kuvaa innokkaasti. 

Kuvan ja kommentit pääset katsomaan alta. Jos kuva ei näy, löydät sen myös täältä.

Lue myös: Anna Puu paljastaa, miten paljon yksi esiintymisasu maksaa: "Ei ne ilmaisia ole"

Lue myös: Anna Puu unelmoi muutosta ulkomaille: "Sen pitää olla selkeä tauko kaikesta"

Kilpailut

Uusimmat