Kuva: Nelonen / Lars Johnson

Temptation Island -parilla 11 vuoden ikäero - "Kohta nähdään, rupesiko nuorempi liha houkuttamaan"

03.03.2020 17:45 - Iiro Myllymäki

Pinja ja Kalle lähtivät mukaan Temptation Island Suomi -ohjelmaan, jotta he oppisivat olemaan erossa toisistaan. Pari viettää käytännössä kaiken aikansa yhdessä.

Temptation Island Suomi -ohjelman seuraavan kauden pariskunnat on julkistettu. Yksi suhteensa kestävyyttä testaamaan lähtenyt pari on juankoskelaiset Pinja, 20, ja Kalle, 31. Pari viettää omien sanojensa mukaan kaiken aikansa yhdessä. He pyörittävät yhdessä ravintola-hotellia Juankoskella, ja Siilinjärvellä heillä on puutarha, jossa he kasvattavat kesäkukkia ja mansikoita lähialueen toreilla myytäväksi. Kalle omistaa bisnekset, ja Pinja on töissä miehen yrityksissä.

Vapaa-aikakin kuluu pitkälti yhdessä, sillä pari asuu yhdessä. Myös ralliharrastus yhdistää heitä, sillä Pinja toimii Kallen kartturina.

- Olemme oikeasti 24/7 yhdessä. Se voi olla välillä aika rankkaa, Pinja kommentoi Voice.fi:lle.

Tässä piili myös suurin syy siihen, miksi pari hakeutui mukaan Temptation Island -ohjelmaan.

- Halusimme oppia olemaan erillämme. Siellä saarella se on pakko, kun ei ole puhelinta käytössä, Pinja sanoo.

Pariskunta oli ollut kaksi vuotta yhdessä ennen Temptation Island -reissua. Kaksikko tapasi, kun Pinja juhli 18-vuotissyntymäpäiviään baarissa Kuopion yössä. Ihastuminen syttyi ensisilmäyksellä, mutta tämän kohtaamisen jälkeen vaadittiin vielä muutama satunnainen kohtaaminen ennen kuin kaksikko pääsi kunnolla tutustumaan toisiinsa.

(kuva: Nelonen / Lars Johnson)

Ikäero ei näy arjessa

Parilla on 11 vuoden ikäero. Tämä ei heidän mukaansa näy oikeastaan mitenkään parin arjessa. Välillä Pinja ei tajua, mistä on kyse, jos Kalle muistelee jotakin lapsuutensa lastenohjelmaa, mutta siinä se.

- Pinja on aikuismaisempi kuin moni muu. Kaverinikaan eivät uskoneet, että Pinja on niin nuori, Kalle sanoo.

Kalle puolestaan on Pinjan mukaan henkiseltä iältään oikeaa ikäänsä nuorempi, joten pari on ikään kuin tullut toisiaan vastaan ikäasiassa.

Välillä Kallea on epäilyttänyt, haluaisiko Pinja sittenkin nuoremman miehen. Pinja kuitenkin vakuutti ennen viettelysten saarelle lähtöä, että hän on aina halunnut itseään vanhemman miehen. Sarjassa varattuihin naisiin on tutustumassa 11 sinkkumiestä, joista vanhin on 28-vuotias.

- Reissu on tehty, ja kohtahan se nähdään, rupesiko nuorempi liha houkuttelemaan, Kalle sanoo.

Mies muotoilee saman asian vielä vertauskuvallisemmin Temptation Island Suomen lehdistötiedotteessa.

- Pahin pelko on tietysti se, että joku vieras puutarhuri pääsee istuttamaan tulppaania Pinjan vakoon.

Temptation Islandiin mukaan lähteminen lähti Kallen aloitteesta. Sarjan viidettä kautta katsoessaan Kalle heitti ajatuksen Pinjalle ensin vitsillä. Kun pari katsoi sarjan kuudetta kautta, Kalle ehdotti hakemista tosissaan. Aivan hakuajan lopussa pari päätti hakea, ja parin edesottamuksia pääsee seuraamaan 18. maaliskuuta alkaen, kun sarjan seitsemäs kausi alkaa Nelosella.

Lue myös: "24 senttii uppoaa nopeasti" - TIS-sinkut paljastavat, miten rivot iskurepliikit keksittiin

Lue myös: Temptation Island -pari eroaa neljän kuukauden välein - lyhimmillään ero kestänyt kolme tuntia

Lue myös: Jarkko ja Mattu lähtivät Temptation Islandille bileiden perässä: ’Muistikuvat ovat hatarat'

Kilpailut

Uusimmat