Kuva: Emmi Moilanen

'Siinä kohtaa tuli itku' - vaatesuunnittelija Riikka Ikäheimo kertoo Britney Spearsin tapaamisesta

15.03.2020 10:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Ikäheimon mukaan hän on fanittanut Spearsia koko ikänsä.

Vaatesuunnittelija Riikka Ikäheimo, 30, on täysin itseoppinut suunnittelija. Vaikka uran alkuajat olivat monella tapaa haastavia, on Ikäheimo päässyt pitkälle.

Naisen iltapuku on nähty muun muassa maailmankuulun laulajakaunottaren, Bebe Rexhan yllä. Sen lisäksi Ikäheimo on suunnitellut puvun lapsuuden idolilleen Britney Spearssille

- Olen 11-vuotiaasta asti ollut todella suuri Britney-fani. Menin aina illalla nukkumaan ja ristin kädet ja toivon kovasti, että joskus pääsisin tapaamaan hänet. Olen toivonut sitä niin paljon, Ikäheimo kertoo Voicen haastattelussa. 

Eipä arvannut nuori neiti, että jonain päivänä hänen suurimmasta unelmastaan tulee totta. 

- Olin saanut työtarjouksia Los Angelesissa. Kyseessä oli yksi elokuvaohjaaja, jonka olin tavannut aikoinaan Pariisissa. Yllättäen hän sitten laittoi viestiä, että pakkaa kamat ja tule Los Angelesiin, Ikäheimo kertoo.

Koska Yhdysvallat ja etenkin Los Angeles ovat paikkoja unelmien toteuttamiseen, päätti Ikäheimo pyytää mukaansa ystäväänsä. Sen jälkeen syntyi päätös siitä, että kaksikko aikoo mennä katsomaan Britney Spearsia, sillä tämä sattui olemaan maisemissa. 

Ennen keikkaa tapahtui kuitenkin jotain, mikä antoi keikalle täysin uudenlaisen ulottuvuuden. 

- Yksi päivä sitten istuin bussissa ja minulle tuli todella selkeästi sellainen olo, että tulen tekemään hänelle puvun. Laitoin managereille ja Britneyn sometiimille viestiä ja sanoin, että olen tehnyt jo sen puvun. Tosiasiassa sitä ei kyllä vielä ollut, Ikäheimo naurahtaa.

Hän oli tietenkin varautunut siihen, ettei idean loppuun saattaminen olisi mitenkään helppoa. 

- Olin valmistautunut sellaiseen hirveään vääntöön, mutta sitten he ilmoittivatkin, että Britney on nähnyt mun sometilit, joten tervetuloa. Sitten pääsin tapaamaan Britneytä. 

Britney Spears on yksi maailman tunnetuimmista naisartisteista. (kuva: AOP)

Oman idolin tapaaminen on aina jännittävää. Eniten Ikäheimo kertoo jännittäneensä sitä, muuttuuko hänen mielikuvansa tunnetusta laulajasta.

- Minua pelotti se tapaaminen ihan hirveästi, koska hän on ollut niin iso osa lapsuuttani ja nuoruuttani. Eniten pelkäsin sitä, että jos hän onkin aivan erilainen, kuin mitä olin ajatellut. 

Tapaaminen meni kuitenkin hyvin, vaikka muistikuvat siitä ovatkin hämärät. 

- Itse tapaaminen oli sellainen hetki, että tuntui koko ajan siltä, kuin olisin katsellut sitä itse jostain ulkopuolelta. Hän oli kuitenkin todella herttainen ja kiltti. Siinä hetkessä menin kuitenkin niin lukkoon, etten ehkä osannut olla niin rento, kuin mitä olisin halunnut olla. 

Turvamiesten kautta Ikäheimon suunnittelema puku kuitenkin omistajaa ja kaikkien oletusten vastaisesti Spears avasi paketin keikkapaikan takahuoneessa.

- Spearsin assistentti tuli sitten keikan jälkeen etsimään minut ja kertoi, että he olivat avanneet paketin. Hänen mukaansa Britney oli ollut puvusta todella iloinen. Hän oli myös sanonut, että toivoo, etten koskaan lopeta unelmoimista. Siinä vaiheessa tuli itku, Ikäheimo muistelee.

- Se, että tuleeko hän koskaan käyttämään sitä, sitä en tiedä. Koen kuitenkin, että tein sen kiitoksena siitä, mitä olen itse häneltä saanut. En niinkään sellaisella ajatuksella, että mitä firmani siitä saa, Ikäheimo päättää.

Lue myös: Riikka näki unen, joka muutti hänen elämänsä suunnan - nyt hän luo uraa vaatesuunnittelijana

Kilpailut

Uusimmat