Kuva: AOP

Selena Gomez herää toisinaan ikävä ajatus mielessään - 'Onneksi se katoaa pian'

10.03.2020 21:15 - Lauri Kujanpää

Gomez julkaisi vastikään uuden Rare-nimisen albumin.

Uuden Rare-albumin julkaissut Selena Gomez, 27, on ollut lähiaikoina paljon esillä. Kohua on aiheuttanut muun muassa se, että kaunotar laulaa eräällä levyn kappaleella eksästään Justin Bieberista, 26.

Gomez myöntää, että Rare-levyllä käsitellään parisuhteita ja rakkauselämää. Tällä hetkellä sinkkuelämää viettävä Gomez kertoi Genius-julkaisun haastattelussa, että saattaa herätä aamuisin ikävä ajatus mielessään: Gomez nimittäin pohtii, että onko hän ikuisesti yksin.

- Minulla on vielä paljon selvitettäviä asioita itseni kanssa. Välillä minusta tuntuu pahalta, kun herään aamuisin ajatellen "olen ikuisesti yksin". Tuo ajatus saattaa kestää sen 15 minuuttia ja sen jälkeen onneksi rauhoitun ja sanon itselleni, että kaikille on olemassa joku ihmininen.

Gomez paljasti vastikään, että hänen ensisuudelmansa tapahtui Disneyn The Suite Life of Zack and Cody -ohjelmassa, joka tunnetaan suomeksi nimellä Zackin ja Codyn viiden tähden elämää

Ohjelmaa tähdittivät kaksoset Dylan ja Cole Sprouse, 27, joista jäkimäiseen Selena oli nuorempana palavasti ihastunut.

- Olin rakastunut Cole Sprouseen... Olin koukussa siihen ohjelmaan ja luulin meidän olevan joku päivä yhdessä, Selena kuvaili ihastustaan The Kelly Clarkson Show -ohjelmassa.

- Sitten olin vierailevana tähtenä ohjelmassa, mutta pussasin hänen veljeään enkä saanut suudella Colea... Se oli ensisuudelmani - kameran edessä! Se oli elämäni yksi hirveimmistä päivistä!

Lue myös: Selena Gomez kohukappaleesta: "Haluan, että Justin Bieber kuuntelee sen!"

Lue myös: Selena Gomez yllätti faninsa täysin uudella biisillään - onko viesti Justin Bieberille?

Lue myös: Selena Gomez kertoi ensisuudelmastaan näyttelijätähden kanssa: "Yksi elämäni hirveimmistä päivistä"

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat