Kuva: AOP

Frendit-tähti paljastaa oudoimman hetkensä kuvausten ajalta - avasi tv:n ja yllättyi täysin

06.04.2020 23:15 - Roy Kokkonen

Matt LeBlanc paljasti lisäksi yksityiskohtia tulevasta Frendien erikoisjaksosta.

Frendit-sarjasta tunnetuksi tullut näyttelijä Matt LeBlanc, 52, muistelee aikaa sarjan kuvauksissa. LeBlanc jakoi The Kelly Clarkson Show'ssa erikoisimman muiston sarjan kuvausten ajalta. 

- Katselin televisiota, ja jostain syystä uutisissa kuvattiin jokaisen päänäyttelijän taloja. Kuvaruutu oli jaettu kuuteen osaan, ja jokaista taloa kuvattiin helikopterista, LeBlanc muistelee

Mies muistaa olleensa häkeltynyt tilanteesta.

- Katselin lähetystä, ja siinä ei kerrottu mitään uutisia tai tietoja meistä. Lähetys oli pelkkää live-kuvaa taloistamme.

LeBlanc kertoo, että talon näkeminen yläviistosta oli kuitenkin loppujen lopuksi hyödyllistä.

- Katselin taloani tarkkaan ja ajattelin: "Ei helvetti, tarvitsen uuden katon." Kun helikopteri lensi pois, hain tikkaat ja kiipesin katolle.

Frendit oli 90-luvulla ja 2000-luvun alussa yksi suosituimmista tv-sarjoista, ja näyttelijät olivat tiiviisti julkisuuden valokeilassa. LeBlancin mukaan sarja on kuitenkin edelleen yhtä ajankohtainen.

- Silloin se tuntui isolta, mutta nykyisin sosiaalisen median ja striimauksen myötä sarja on saanut vielä suuremman yleisön.

Viimeinen tuotantokausi esitettiin vuonna 2004.

- Sarjan katsominen on hauskaa, koska olemme nykyisin paljon vanhempia. Sarjassa me näytämme niin nuorilta. Kun jakso päättyy, sitä ajattelee, että "herranjumala!".

Frendit-sarjan näyttelijät tullaan näkemään yhdessä ensimmäistä kertaa sarjan päättymisen jälkeen HBO Maxin erikoisjaksossa. Jakson kuvaukset on siirretty myöhempään ajankohtaan koronaviruksen takia.

- Se ei tule olemaan mikään käsikirjoitettu juttu. Ei samalla tavalla kuin sarjassa. Me kuusi vain puhumme vanhoista, hyvistä ajoista. Vähän kuin olisimme koonneet bändin taas yhteen, mutta ilman soittimia, LeBlanc kertoo.

Lue myös: Miltä Frendit-hahmot näyttävät karanteenissa? Hassu klippi kerännyt satojatuhansia katselukertoja

Lue myös: Nyt se on varmaa: Frendit tekee paluun, mutta mitä on luvassa?

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat