Ujot isopandat ryhtyivät lemmenleikkiin tyhjässä eläintarhassa - antoi toivoa jälkeläisistä

08.04.2020 21:15 - Ella Haura

Pandojen ensimmäinen parittelu tapahtui kiinalaisessa eläintarhassa vuosien odottelun jälkeen.

Isopanda kuuluu uhanalaisten eläinten joukkoon ja se on hyvin ujo, kun kyse on intiimistä kanssakäymisestä. Kiinalaisen Ocean Park Zoo -eläintarhan pandakaksikko sai hiljattain vaatimansa työrauhan, sillä paikka on suljettu koronaviruspandemian vuoksi. 

Pandakarhut Ying Ying ja Le Le ovat eläneet yhdessä jo kymmenen vuotta, mutta uskaltautuivat yhteiseen lemmenhetkeen vasta viime maanantaina. Eläintarha toivoo yleisön poissaolon auttavan pandoja saamaan jälkeläisiä. 

- Pandojen yhdyntä on meille todella innostava uutinen. Raskauden mahdollisuus luonnollisesti aikaansaatuna on paljon suurempi kuin keinohedelmöityksenä, eläintarhan johtaja Michael Roos kertoo paikan julkaisemassa tiedotteessa.

Pandapari esiteltiin toisilleen vuonna 2011, mutta kipinöitä ei syntynyt tarhan yrityksistä huolimatta. Ensimmäistä kertaa paritelleiden eläinten toivotaan jatkavan helliä hetkiään, sillä hedelmöittyminen on usein lajille haasteellista.

Suloiset pandat halailevat toisiaan eläintarhan Instagram-tilillä julkaistussa kuvassa. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös: Harvinainen albiinopanda tallentui ensimmäistä kertaa kuviin - katso otos

Lue myös: Cara Delevingne hankki karanteeniin suloisia seuralaisia - kannustaa fanejaan tekemään samoin

Lue myös: Eläintenomistajat, huomio! Vinkit sujuvaan uudenvuodenjuhlintaan

Lähde: Ocean Park Zoo

Kilpailut

Uusimmat