Kuva: AOP

Netflixin suosikkisarja on luojansa mielestä liian synkkä korona-aikaan - uutta kautta ei tekeillä

11.05.2020 22:15 - Iiro Myllymäki

Black Mirror -sarjan luojan mielestä yleisöt eivät tällä hetkellä ehkä kestäisi uutta kautta.

Koronapandemian aikana monet ovat turvautuneet Netflixin kaltaisiin striimauspalveluihin, kun kotona vietetty aika on lisääntynyt roimasti normaalitilanteeseen verrattuna. Korona-aikaa on todennäköisesti osaltaan kiittäminen esimerkiksi Tiger Kingin liki ennätyksellisestä menestyksestä Netflixissä.

Yhteen Netflixin suosikkisarjaan korona-aika kuitenkin vaikuttaa eri tavalla. Synkeä scifi-draama Black Mirror ei ole saamassa uutta tuotantokautta ainakaan vielä, ja sarjan luojan Charlie Brookerin mukaan syynä on korona-ajan mukanaan tuoma ahdistus ja todellisen maailman synkkyys.

- En tiedä, kuinka hyvin yleisö sulattaisi nyt tarinat hajoavista yhteiskunnista, joten en nyt työstä Black Mirrorin jaksoja, Brooker kertoo Radio Timesin haastattelussa.

Sen sijaan mies kertoo keskittyneensä komediallisiin käsikirjoituksiin viime aikoina.

Black Mirroria on esitetty viisi kautta. Vuonna 2011 alkanut sarja on voittanut kolme Emmy-palkintoa.

Lue myös: Black Mirror: Bandersnatchin traileri julki - sarjan fanit innoissaan

Lue myös: "Niin hyvä, että katsoin sen kolmesti 48 tunnin aikana" - uusi Netflix-elokuva kerää ylistystä

Lähde: Indie Wire

Kilpailut

Uusimmat