Kuva: YouTube / Netflix

Palkittu pahaenteinen sci-fi-sarja saa jatkoa - Netflix ilmoittaa kolmannesta tuotantokaudesta

26.05.2020 20:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Sarja on kielletty alle 16-vuotiailta.

Alle 16-vuotiailta kielletty synkeä sci-fi-sarja Dark on ihastuttanut jo kahden tuotantokauden verran Netflix-suoratoistopalvelussa.

Sarja kertoo erään lapsen katoamisesta, minkä taustalla on järjettömiä mysteereitä. Neljä perhettä päättävätkin lopulta ottaa asioista selvää ja kohtaavat jotain, mitä eivät olisi ikinä uskoneet.

Sarjan ovat luoneet Baran bo Odar sekä Jantje Friese ja se sijoittuu fiktiiviseen saksalaiskaupunkiin.

Nyt sarjan fanit ovat saaneet iloisia uutisia, sillä Netflix aikoo julkaista ohjelmasta kolmannen tuotantokauden. Julkaisupäivämääräksi on ilmoitettu 27. kesäkuuta ja suoratoistojätti jakoi myös trailerin, joka antaa esimakua tulevasta.

Pahaenteista videota on katsottu yli 160 000 kertaa ja se on saanut huiman määrän ihastelevia kehuja.

"En ole koskaan ollut näin innoissani", hehkuttaa eräs.

"Paras uutinen koko keväänä", ylistää toinen.

Sarja on voittanut Saksassa parhaan TV-fiktion Grimme-palkinnon.

Näet trailerin alta tai tästä.

Lue myös: Kuvankaunis Charlize Theron tähdittää uutta Netflixin sci-fi-elokuvaa - traileri julki

Lue myös: Disney+-palvelu jälleen sensuurikohun keskellä - nyt piilotettiin minimaalinen rintavako

Lue myös: Netflix sensuroi puolialastomat naiset suosikkielokuvasta - katsojat ärähtivät ja saivat haluamansa

Lähde: Netflix

Kilpailut

Uusimmat