Kuva: Shutterstock

'Jos tekisin sellaisen ohjelman nyt, olisin käräjillä' - nyt pääsevät ääneen Suomen radiolegendat

01.06.2020 12:02 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Podcastissa kuullaan muun muassa se, millaista oli tehdä maineikasta Radio Cityä Lepakossa 1980-luvulla.

”Jos mä tänä päivänä tekisin yhdenkään niistä ohjelmista, mitä tein silloin 1990-luvulla, niin olisin käräjillä välittömästi”.

Näin toteaa radiolegenda Pertti Salovaara RadioPlayn uuden Äänessä-podcastin haastattelussa. Salovaara viittaa uraansa 90-luvun Radiomafiassa, jossa hän nousi ilmiöksi lennokkaalla ja flirttailevalla Salovaara Show:llaan.

- Olen kyllä miettinyt sitä, että jos tänä päivää tekisin yhdenkään niistä ohjelmista, jonka tein 1990-luvulla olisin käräjillä välittömästi. Ihmiset niin pienestä joutuvat tänä päivänä käräjille tuollaisesta asiasta, mitkä liittyvät tällaiseen mee too -asiaan. Mikä tietenkin on ihaj relevantti asia. Mutta tämä oli sellaista aikaa, jolloin juontaja pystyi heittämään flirttiä soittajalle tietämättä minkä ikäinen se soittaja edes on, Salovaara toteaa 

Uusi Äänessä-podcast päästää siis ääneen Suomen legendaarisimmat radiojuontajat. Se paljastaa millaista oli tehdä maineikasta Radio Cityä Lepakossa 1980-luvulla? Mikä on ollut Olga Ketosen uran kovin paikka? Sekä sen, mitä Sting sanoi Kimmo Vehviläiselle?

Sarjassa kuullaan juontajien pohdintoja uran käännekohdista sekä muistoja mieleen painuneista kohtaamisista ja kuuntelijapalautteesta. Haastateltavana ovat Outi Popp, Pertti Salovaara, Tapani Ripatti, Olga Ketonen, Njassa, Sami Tenkanen, Kimmo Vehviläinen, Minna Kuukka ja Hannu Aholaita.

Podcastin on tuottanut Sanna Wänskä, joka työskentelee toimituspäällikkönä Radio Iskelmässä.

- Radiojuontajat ovat tähtiä. He ovat lähellä kuuntelijoita joka päivä ja jakavat elämästään joskus hyvin intiimejäkin asioita yleisölle. Mutta kuinka paljon tiedämme siitä mitä kulisseissa tapahtuu? Emme juuri mitään. Ja se vasta kiinnostava maailma onkin. Heillä on paljon tarinoita, joita ei ole koskaan kuultu. Haastattelumateriaalia on kertynyt valtavasti, kertoo Wänskä.

Radiolegenda-otsikon alle mahtuu suuri joukko nimiä. Wänskän ajatuksena oli valita mukaan pitkän uran tehneitä radiopersoonia, jotka tietävät millaista on olla äänessä viitenä päivänä viikossa.

- Studiossa on koettu paljon: riemua, heittäytymistä, pelkoa, vaihtuvia tiimejä, hyvin erilaisia ja erikoislaatuisia haastateltavia. Monet kuuntelijapalautteet ja varsinkin legendaarisimmat artistihaastattelut ovat jääneet juontajille hyvin mieleen, Wänskä raottaa sarjan haastatteluja. 

Sarjan ensimmäisen osan pääset kuuntelemaan alta. 

Lue myös: Pertti Salovaaran lomalle ikävä loppu - jumissa Kreikassa konkurssin takia: "Koitetaan kärvistellä"

Kilpailut

Uusimmat