Kuva: Emmi Moilanen

Australiassa asuva Sini Ariell korona-arjestaan: "Paljon on ehtinyt miettimään"

08.06.2020 08:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Ariellin mukaan hän pääsee palaamaan töihin tulevana lauantaina.

Australiassa asuva Sini Ariell, 38, on yksi Radio Novan ulkomaan ystävistä, joiden arkea seurataan Radio Novan viikonlopuissa. Lauantaina Janne Virtasen haastattelussa Ariell valotti omaa elämäänsä korona-ajan keskellä.

Ariellin mukaan viimeisen kolmen kuukauden ajan hän on ollut työttömänä. 

- Osavaltioissa on hyvin erilaiset säännöt. Mutta esimerkiksi meillä on saanut kampaamot olla auki koko ajan. Sen sijaan ravintolat, baarit, tatuointifirmat ja kauneushoitolat on ollut kiinni viimeiset kolme kuukautta. 

- Olen istunut täällä työttömänä. Hengaillut Pennyn kanssa ja lenkkeillyt ulkona. Mehän asutaan ihan täällä keskellä ei mitään. Lähimpään kauppaan on 35 kilometriä. Ja kun sinne mennään, niin sitten on kyllä kaikki kumihanskat, maskit ja sen sellaiset mukana. 

Ariell kertoo kuitenkin, että töihin paluu odottaa jo aivan nurkan takana. 

- Mun liike avaa ovensa tulevana lauantaina. Odotan ilolla, että pääsen töihin. Rakastan tatuoimista, Ariell hehkuttaa Virtaselle.

Kolmen kuukauden aikana Ariell on myös miettinyt paljon elämää, kuten varmasti suuri osa. Viikot ovat saaneet ymmärtämään ainakin läheisten merkityksen. 

- Paljon tässä on ehtinyt miettiä sitä, mikä tässä on oikeasti tärkeintä. Tässä ei ole ystäviä ja sukulaisia päässyt tapaamaan. Meidän piti lentää Suomeen viettämään kesää, mutta se tietenkin jäi. Itku siinä tuli, mutta onneksi kaikki ovat kuitenkin pysyneet terveinä. Ei meillä onneksi täällä ole mitään hätää, mutta pitää toivoa, että kaikki pysyvät terveinä siihen saakka, että voidaan taas nähdä, Ariell kertoo.

Lue myös: Sini Ariellin mies julkaisi kuvia pinup-mallin vaatehuoneesta: "Sinulla on ongelma"

Lue myös: Sini Ariell sai keskenmenon - "Raskauteni ei edes pitänyt olla mahdollista"

Kilpailut

Uusimmat