Kuva: AOP

Tänään tv:ssä: Vuoden 2010 Karate Kid -elokuva, jonka nimeä kummasteltiin varsin hyvästä syystä

25.06.2020 07:15 - Iiro Myllymäki

Tuoreimmassa Karate Kid -elokuvassa keskiössä on karaten sijaan kungfu.

Vuoden 2010 Karate Kid -elokuva kuuluu samannimiseen elokuvasarjaan. Alkuperäinen Karate Kid -elokuva nousi suureksi ilmiöksi vuonna 1984. Vuoden 2010 Karate Kid ei ole suoranainen uudelleenversiointi vuoden 1984 klassikosta, vaikka sen juoni perustuukin alkuperäisleffaan. Tällä kertaa tapahtumat kuitenkin sijoittuvat Yhdysvaltojen sijasta Kiinaan.

Nimestään huolimatta elokuvassa keskitytään kungfuun eikä karateen. Karate on ottanut vaikutteita kiinalaisesta kungfusta, ja se on peräisin Japanille kuuluvalta Okinawan saarelta. Harjaantumaton silmä ei välttämättä tunnista karaten ja kungfun eroja, mutta niiden liikkeissä ja tekniikoissa on eroavaisuuksia. Kungfu on esimerkiksi tekniikoissaan monimuotoisempi, ja kungfussa tehdään enemmän ympyrämäisiä liikkeitä kuin karatessa.

Uuden Karate Kidin ilmestymisen aikaan monet ihmettelivätkin, miksi elokuvan nimessä on edelleen karate, jos siinä ei lainkaan harjoiteta karatea. Slate-sivusto arvioi, että syynä on yksinkertaisesti raha. Uutta elokuvaa on helpompi markkinoida nostalgiatrippinä ja osana Karate Kid -menestystarinaa, kun se kantaa samaa nimeä kuin kasarin leffaklassikko.

Karate Kid -elokuvan päärooleissa nähdään Jaden Smith ja toimintalegenda Jackie Chan.

Karate Kid
TV5
21.00

Lue myös: Reikä kallossa ja tukehtumista savuun - kahdeksan näyttelijää, jotka melkein kuolivat kuvauksissa

Lue myös: Jaden Smith leikkasi rastat pois - kulki punaisella matolla irtonaiset rastat kädessään!

Lähteet: Slate, Oakleigh Martial Arts

Kilpailut

Uusimmat