Kuva: AOP

Reikä kallossa ja tukehtumista savuun - kahdeksan näyttelijää, jotka melkein kuolivat kuvauksissa

29.06.2019 14:15 - Milena Raappana

Näyttelijät kohtaavat välillä elokuvien ja sarjojen kuvauksissa läheltä piti -tilanteita.

Elokuvia katsellessa ei aina tule ajatelleeksi, että näyttelijät ovat saattaneet olla melkomoisessa pyörityksessä tai jopa hengenvaarassa. Yllättävän moni valkokankaan tähti on kuitenkin ollut läheltä piti -tilanteessa ja melkein menettänyt henkensä elokuvan tai sarjan kuvauksissa.

Lue alta kahdeksan tutun näyttelijän kokemus vaarallisista kuvaustilanteista, jotka olivat päättyä huonosti.

Jackie Chan

(kuva: AOP)

Jackie Chan, 65, on tunnettu siitä, että hän useissa elokuvissa on suorittanut omat stunttinsa. Hän onkin joutunut aikamoisiin onnettomuuksiin, joista yksi tapahtui toimintakomedia Armour of Goldin kuvauksissa vuonna 1986. Mies yritti liukua puuta pitkin alas, mutta tilanne päättyi siihen, kun hän tipahti 7,5 metriä alas ja löi päänsä kiveen. Näyttelijä kiidätettiin leikkaukseen ja tapahtuman takia hänellä on kallossaan reikä, jonka hän peittää muovisella tulpalla.

Aaron Paul

(kuva: AOP)

Breaking Bad -tähti Aaron Paul, 39, ei melkein saanut nauttia huippusarjan menestyksestä, sillä hänen päivänsä meinasivat päättyä jo ensimmäisen kauden kuvauksissa. Näyttelijä kuvasi kohtausta matkailuauton edessä, jonka katolla oli pressu. Pressua paikoillaan piteli kivenjärkäle. Mies pyysi lupaa siirtyä toiseen kohtaan kohtausta ja hyvä, että hän pyysi. Tuulenpuuska kieritti lohkareen alas matkailuauton katolta juuri siihen kohtaan, jossa näyttelijä oli aikaisemmin seissyt.

Halle Berry

(kuva: AOP)

Oscar-palkittu näyttelijä Halle Berry, 52, loukkasi itsensä vuonna 2013 trillerielokuva The Callin kuvauksissa. Kesken tappelukohtauksen hän kaatui ja löi päänsä asfalttiin niin kovaa, että menetti tajuntansa. Kaikeksi onneksi näyttelijä toipui nopeasti tapauksesta.

Tom Hanks

(kuva: AOP)

Vuonna 2000 Tom Hanks, 62, oli kuvaamassa Cast Away - draamaelokuvaa. Hän oli saanut pienen haavan jalkaansa, joka kuitenkin tulehtui pahasti. Hanks joutui kolmeksi päiväksi sairaalaan ja ilman hoitoa haavan tulehdus olisi johtanut kuolemaan.

Tom Cruise

(kuva: AOP)

Cruise's Edge of Tomorrow -elokuvan kuvauksissa Tom Cruise, 52, oli päästä hengestään vastanäyttelijä Emilia Bluntin takia. Blunt kuvaili elokuvan erästä autokohtausta Conan O´Brienin ohjelmassa.

- Kuulin hengästyneen Tomin sanovan lähestyessäni oikeanpuoleista käännöstä "Jarruta, jarruta, jarruta. Hyvä luoja. Jarruta, jarruta, jarruta. Jarruta kovaa!" En ehtinyt jarrutamaan ja ajoin meidät päin puuta. Tapoin melkein Tom Cruisen, Blunt kuvailee kohtausta.

Jennifer Lawrence

(kuva: AOP)

Nälkäpeli-elokuvan kuvauksissa Oscar-voittaja Jennifer Lawrence, 28, kohtasi todella lähteltä piti -tilanteen. Vuoden 2012 kuvauksissa näyttelijän täytyi juosta tunnelin läpi, joka oli täynnä savua. Savukoneeseen tuli kuitenkin toimintahäiriö, minkä takia savua tuli tunneliin aivan liikaa. Lawrencella oli tukehtua savuun eikä hänellä ollut muuta mahdollisuutta kuin paeta tunnelista.

Isla Fisher

(kuva: AOP)

Isla Fisher, 43, oli kuvaamassa Now You See Me -trilleriä vuonna 2013. Kohtauksessa hän oli vesintankissa, jonne hän kuitenkin juuttui. Vastanäyttelijät luulivat hänen huutojensa olevan osa roolia. Lopulta hänet kuitenkin nostettiin ylös, vaikkakin vasta kolmen minuutin tuskan jälkeen.

Sylvester Stallone

(kuva: AOP)

Sylvester Stallone, 72, on kohdannut monia onnettomuuksia uransa aikana, mutta yksi pahimmista tapahtui vuonna 1985 Rocky IV -elokuvan kuvauksissa. Stallone pyysi vastanäyttelijä Dolph Lundgreniä tyrmäämään hänet. Lyönti oli niin kova, että hänen rintakehänsä työntyi rinna sisään, minkä takia hänen sydämensä joutui puristuksiin. Hän viettin yhdeksän päivää sairaalassa tehohoidossa.

Lue myös: Oscar-kaunotar Jennifer Lawrencen polttareista fiasko - kukaan ystävistä ei saapunut paikalle

Lue myös: Tom Hanks haluaisi näytellä ikonista pahista - "Se olisi mahtavaa"

Lähde: Independet

Kilpailut

Uusimmat