Kuva: Radio Nova

Pertti ja Lauri Salovaara palaavat radioon! Luvassa harvinaislaatuinen ohjelmakonsepti

20.07.2020 09:00 - Iiro Myllymäki

Veljekset alkavat juontaa Radio Novan Yöradiota, joka on erityisesti liikenneasioihin keskittynyt yöohjelma. Kaksikolla on runsaasti kokemusta öisin ajamisesta.

Veljekset Pertti, 49, ja Lauri, 42, Salovaara tekevät yhteisen paluun radioon. Rakastetut radioäänet ovat luotsaamassa Radio Novan uutta Yöradio-ohjelmaa, joka on yötyötä tekeville suunnattu liikenneohjelma. Lähetystä tehdään joka arki-ilta elokuun 3. päivästä eteenpäin.

Kaksikolla on yhteensä radiohistoriaa takanaan jo 60 vuoden edestä, mutta he ovat vain harvoin olleet luotsaamassa samaa ohjelmaa samanaikaisesti. Reilut viisi vuotta sitten he olivat mukana niin ikään Radio Novan liikenneohjelmassa reporttereina. Nytkään miehet eivät ole studiossa yhtä aikaa, vaan juontavat lähetyksiä vuoroöin. Lauri Salovaaran mielestä tämä on kuulijoiden kannalta hyvästä.

- Jos olisimme studiossa yhtä aikaa, voisi käydä niin, että kukaan ei enää tietäisi, kumpi milloinkin puhuu. Tosin jos sitten tulisi sanottua jotain tyhmää, voisin sanoa, että se oli Pertti, Lauri Salovaara myhäilee.

Veljekset uskovat, että öisin lähetettävälle ohjelmalle on tilausta.

- Novalta on älyttömän hyvä ja pioneerihenkeä osoittava veto panostaa yöhön, mihin kukaan ei oikein ole kaupallisella puolella panostanut, Lauri Salovaara sanoo.

- Luulen, että linjat ovat aika pitkälle täynnä. Ihmiset haluavat keskustella öisinkin, ja öisin moodi keskustelulle on ihan toisenlainen. Uskon, että siinä ei jauheta paskaa, vaan puhutaan asiaa, Pertti Salovaara komppaa.

Yöradio haluaakin olla keskusteluseurana kuulijoilleen.

- Yli 700 000 ihmistä tekee Suomessa säännöllistä yötyötä. Heistä iso osa liikkuu pyörien päällä raskaan liikenteen kuskeina, poliiseina, palomiehinä, bussi- ja taksikuskeina. Kaupallisessa radiossa ei hetkeen ole ollut tälle porukalle suunnattua yöradiota, vaikka toiveita on tullut paljon, sanoo Radio Novan kanavapäällikkö Niina Jokiaho.

Väsymys on iskenyt tien päällä

Pertti ja Lauri Salovaara uskovat, että Yöradio on liikenneturvallisuutta parantava ohjelma. Kun kuskeja aktivoidaan keskusteluun myös yöllä, he pysyvät valppaampina tien päällä. Molemmilla Salovaaran veljeksistä on runsaasti kokemusta yöajamisesta, kun he ovat ajelleet pitkin Suomea juonto- ja puhujakeikkojen merkeissä. Yöllä ajaessa väsymiseltä ei ole voinut välttyä, mutta kumpikaan ei ole ajautunut onnettomuuksiin tai nukahtanut rattiin. Molemmilla on ollut omat keinonsa ehkäistä väsymystä tai piristää itseään väsymyksen iskiessä.

Pertti Salovaara kertoo, että 1990-luvun loppupuolella hän ajoi jopa 85 000 kilometriä vuosittain. Tuolloin hän heitti dj-keikkaa Radiomafian Härdelli-ohjelman tiimoilta, ja konemusiikkikeikoilta poispäin ajaessaan hän halusi kuunnella autossa jotain ihan muuta. Niinpä hän laittoi monesti klassisen musiikin soimaan.

Väsymiseltä ei aina voinut välttyä, ja miehellä hälytyskellot alkoivat soida siinä vaiheessa, kun hän alkoi nähdä kaiken kahtena.

- Pistin niissä tilanteissa auton parkkiin linja-autopysäkille ja juoksin sata metriä yhteen suuntaan ja takaisin sata metriä. Se auttoi, Pertti Salovaara muistelee.

Lauri Salovaara kertoo ajaneensa enimmillään noin 50 000 kilometriä vuodessa. Rattiväsymyksestä puhuessaan hän muistaa, kun oli kerran matkaamassa Imatralta keikkareissulta Helsinkiin.

- Olin niin väsynyt, etten meinannut pysyä autossa hereillä. Olisi tietenkin pitänyt pysähtyä jo siinä vaiheessa, mutta ensilaastarina kokeilin laittaa hevimusiikin soimaan niin täysille kuin lähtee ja ajoin ikkunat auki 30 asteen pakkasella. Muistaakseni ajoin puoli tuntia ja sitten otin paussin ja nukuin puoli tuntia autossa, Lauri kertoo.

Veljesten välillä on läheinen suhde, ja he soittelevat toisilleen miltei päivittäin ja viestittelevät ahkerasti.

- Mitä tyhmemmän jutun toinen näkee, sitä varmemmin se pärähtää toisen puhelimeen. Olemme huonon huumorin ystäviä, Lauri Salovaara kuvailee.

Radio Novan ja Mercedes-Benzin Yöradiota voit kuunnella maanantaista torstaihin klo 22-02 ja perjantaisin klo 23-03. Lähetykset alkavat maanantaina 3. elokuuta.

Lue myös: Pertti Salovaaran lomalle ikävä loppu - jumissa Kreikassa konkurssin takia: "Koitetaan kärvistellä"

Lue myös: Radio Nova teki tempun, johon mikään muu kanava ei ole pystynyt - mistä suosio johtuu?

Radio Nova, Voice.fi, Iskelmä ja Radio City ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat