Kuva: Emmi Moilanen

Tuure Boelius ottaa kantaa musiikkivideonsa seksuaalirikoskohuun - "Annoin tekijälle potkut"

22.07.2020 16:00 - Roy Kokkonen

Tuure Boeliuksen tekemän YleX:n Kesäkumibiisin musiikkivideo poistettiin Yle Areenasta ja Youtubesta, kun kävi ilmi, että yksi tekijöistä on tuomittu seksuaalirikoksesta.

Uutisoimme aiemmin, että laulaja-tubettaja Tuure Boeliuksen, 19, Hengitä-kappaleen musiikkivideo hyllytettiin Yle Areenassa ja Youtubessa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti

Video poistettiin palveluista, kun paljastui, että yksi videon tuotantotiimiin kuuluneista henkilöistä tuomittiin pakottamisyrityksestä seksuaaliseen tekoon. Kappale oli vuoden 2020 YleX:n Kesäkumibiisi, jonka tarkoituksena on nuorison seksivalistus.

Laulaja ottaa kantaa kohuun omalla Instagram-tilillään. Vaikka Boelius ei liity tapaukseen, on hän asiasta silti pahoillaan. Boeliuksen mukaan hän sai tietää asiasta vasta eilen.

"Olen syvästi pahoillani siitä, että musiikkivideon teossa on ollut mukana henkilö, joka on minun tai tiimini tietämättä, loukannut toisen ihmisen seksuaalista koskemattomuutta. Minulla tai kenelläkään tiimissäni ei ole ollut mitään tietoa tuomiosta vasta kuin tiistaina 21.7.", hän kirjoittaa

Boelius kertoo, että tuomittu henkilö on valehdellut saaneensa vapauttavan tuomion. Hänen mukaansa tuomittu ei enää työskentele laulajan työryhmässä.

"Kyseinen henkilö on kertonut minulle yli vuosi sitten saaneensa vapauttavan tuomion asiassa. Sitä, että hänet on tuomittu rikoksesta tekijä ei kertonut kenellekään tiimistäni. Heti asiasta kuultuani annoin tekijälle potkut työryhmästäni."

Lopuksi Boelius toteaa, että hän seisoo kampanjan viestin takana. 

"Minulle kesäkumikampanja on äärimmäisen tärkeä nimenomaan sen viestin takia: Seksin ja seksuaalisuuden pitää olla kaikille turvallista, toista kunnioittavaa ja tasa-arvoista", Boelius toteaa.

Katso koko päivitys alta tai täältä:

Lue myös: IL: Tuure Boeliuksen kesäkumibiisin video hyllytettiin - yksi tekijöistä seksuaalirikollinen

Kilpailut

Uusimmat