Kuva: Nelonen

Tänään tv:ssä: Suomen sodan urheista lotista kertova elokuva - itkuvaroitus!

02.08.2020 07:15 - Senja Rapila

Lupaus on vuonna 2005 ensi-iltansa saanut elokuva.

Tänään televisiossa nähdään vuonna 2005 ensi-iltansa saanut suomalaiselokuva Lupaus. Elokuva on toteutettu yhteistyössä Lotta Svärd Säätiön kanssa. Lotta Svärd oli vuosina 1920–1944 toiminut suomalainen naisten vapaaehtoisuuteen pohjautuva maanpuolustustyön tukijärjestö. Sotavuosien 1939–1944 aikana lotat toimivat lukuisissa erityyppisissä maanpuolustusta tukevissa toimissa ja vapauttivat noin 25 000 miestä sotilaallisiin tehtäviin

Lupaus-elokuva kertoo kolmesta nuoresta naisesta, jotka liittyvät Lotta Svärd -järjestöön ja saavat kokea lottalupauksen velvoitteet ankarimman kautta. Tässä historiallisessa elokuvassa seurataan kolmea nuorta naista, jotka käyvät kukin oman henkisen taistelunsa sodan keskellä.

Elokuvan pääosissa nähdään muun muassa näyttelijät Laura Birn, Karoliina Vanne, Hanna Lekander, Pertti Sveholm, Miitta Sorvali  ja Turkka Mastomäki. Suomalaiselokuvan on ohjannut lahjakas Ilkka Vanne.

Hanna Lekander oli roolistaan ehdolla parhaan naissivuosan Jussi-palkinnon saajaksi. 

Voit katsoa elokuvan trailerin alapuolelta.

Lupaus (12)
Nelonen
Kello 21:00

Lue myös: Laura Birn kertoo, mistä hän nauttii näyttelijätyön lisäksi: "Se on suuri intohimoni"

Lue myös: Laura Birn pääsi seuraamaan Hollywood-legendan työskentelyä: "Siinä tuli kylmiä väreitä"

Kilpailut

Uusimmat