Suomalaislaulajalta tärkeä muistutus jokaiselle iho-ongelmien kanssa kamppailevalle - fanit ihastuivat

31.07.2020 22:15 - Senja Rapila

Tuuli muistuttaa, että iho-ongelmat eivät määritä ketään ihmisenä, eikä kauneus ole sidonnainen ihoon.

Laulaja, somevaikuttaja ja tubettaja Tuuli, , on julkaissut Instagram-tilillään rehellisen kuvan, jonka yhteyteen hän on kirjoittanut hyvän muistutuksen jokaiselle. Julkaisemissaan kuvissa hän poseeraa ilman filttereitä kameralle. Tuuli kertoo julkaisemansa kuvan yhteydessä, että iho on ollut nuoresta asti yksi hänen suurimmista epävarmuuksistaan.

"Ei edes pelkästään se, kuinka se punottaa ilman meikkiä (ja joskus meikilläkin lol), vaan se kuinka paljon tekstuuria mun ihossa on. ja tekstuuria kun ei meikkikään peitä... Oon aina nähny mun ihon epätasasuuden rumana (vaikka sisimmässäni tiedänkin ettei se sitä oo) ja ajattellu, että se on ensimmäinen asia jonka ihmiset mussa huomaa. Edelleen tänä päivänä taistelen näiden ajatusten kanssa", Tuuli kirjoittaa.

Tuuli on puhunut epävarmuuksistaan, ihostaan ja muusta elämästään rehellisesti Instagram-tilillään, eritoten Tarinat-osiossa. Hän julkaisee aktiivisesti sosiaalisessa mediassa sisältöä, jonka vuoksi hän halusikin muistuttaa sosiaalisen median todellisuudesta.

"Halusin jakaa nää kuvat feediin ja muistuttaa, että vaikka somessa näkee paljon siloteltuja kuvia, omani mukaan lukien, niiden takana voi olla ihan erilainen totuus. Mä oon oikeestaan aina silotellut kuvista mun ihon, koska oon kokenu, että se luo "siistimmän" lopputuloksen. Mut ehkä pikkuhiljaa uskallan julkasta tänkaltasia kuvia useamminkin, ja joskus jopa ilman mitään naamameikkiä."

Loppuun laulaja ja tubettaja tsemppaa jokaista, joka kärsii iho-ongelmista ja sitä kautta huonosta itsetunnosta.

"Haluun myös muistuttaa ettei teidän iho-ongelmat määritä teitä millään tavalla eikä teidän kauneus oo millään tavalla sidonnainen teidän ihoon."

Voit lukea koko päivityksen alapuolelta.

Lue myös: Oletko huomannut hauskan yhdennäköisyyden Disney-hahmoissa?

Lue myös: Suomalaiset vaatemerkit, joita nähdään toistuvasti myös supertähtien päällä - katso kuvat!

Lue myös: Tutustuitko jo kesän ihanaan mekkotrendiin? Ellinoora on tyylin edelläkävijä

Kilpailut

Uusimmat