Kuva: MTV3

Kuinka korona näkyi Ensitreffit alttarilla -tuotannossa? Asiantuntijat vastaavat konkreettisesti

06.08.2020 10:15 - Henna Koste

Ensitreffit alttarilla -ohjelman seitsemäs kausi saatiin kuvattua koronapandemiasta huolimatta.

Supersuosittu Ensitreffit alttarilla -ohjelma saa jatkoa syyskuussa. Tällä kaudella alttarille astelee neljä paria. Asiantuntijoina nähdään parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow, erityistason seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen ja pastori Kari Kanala. Koronapandemia sekoitti myös hieman tuotannon pakkaa, mutta kuvaukset saatiin kuitenkin hoidettua. 

- Siinä tuli myös se Uudenmaan sulku. Tutustuimme ensin hakijoihin perusteellisesti paperilla yksilöinä ja tapasimme heitä videon välityksellä. Näimme esimerkiksi Kaivopuistossa, kävelimme rantaa etäällä toisistamme maskit päällä, Stolbow kuvailee poikkeuksellista vuotta.

Tanskanen kertoo, että hakuprosessi oli jo hyvässä vaiheessa maalis-huhtikuussa.

- Siirryimme sangen ketterästi etäprosesseihin. Teimme lyhyitä kävelytreffejä turvavälit huomioiden. Alkuvaiheessa puhuimme tilanteesta paljon tuotannon kanssa. Turvallisuus oli kaikille hirveän tärkeää ja se, että kaikilla osapuolilla on turvallinen olo. Asioista on pidetty huolta, Tanskanen iloitsee.

Vaikka monet hääparit ovat siirtäneet häitään tänä vuonna, Ensitreffit alttarilla -parien häät saatiin pidettyä.

Kanala myöntää, että koronapandemia toi toki työläyttä tuttuun prosessiin.

- Kun on rakkaudesta kyse, koronakaan ei voi estää. Monet hakijat sanoivat, että tämä toi uutta kulmaa kevääseen. Heistä oli tärkeää olla mukana prosessissa,  Kanala kertoo.

Lue myös: Mistä tietää, että on aika erota? Ensitreffit alttarilla -asiantuntija antaa konkreettisen vastauksen

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat