Kuva: Hanna-Maria Grönlund

Apu: Baba Lybeckillä tavallinen koronan jälkioire - "Ei vaarallista"

20.08.2020 14:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Lybeck ja hänen miehensä sairastuivat keväällä koronavirukseen.

Uutisoimme keväällä, että toimittaja Baba Lybeck, 53, sekä hänen miehensä Pekka Lehti ovat sairastuneet koronaan.

Yksi tyypillisistä koronaoireista on hajuaistin muuttuminen. Lybeck sanoikin Apu-lehdelle, että ongelma on edelleenkin olemassa.

-  Haistan asioita väärin. Saatan esimerkiksi haistaa tupakansavua, vaikka sitä ei ole missään lähistöllä.

Lybeck uskoo, että hänen aivoissaan on jokin vahingoittunut.

- Se (hajuaisti) vaatii kuitenkin aivotyötä. Luin tästä tarkemmin ja ilmeisesti päässäni on koronan jälkitautina neurologiset kytkennät pielessä. Korona on vahingoittanut jotain. Hajuharha ei onneksi ole millään lailla vaarallista tai vaikuta elämään, Lybeck pohtii Apu-lehdessä.

Eräänä yksityiskohtana Lybeck myös muistaa, että viinimarjat eivät maistuneet oikealle.

- Omalla kohdallani viinimarjat maistuivat ensin käsidesille, mutta nyt saan jo hyvän maun sieltä esiin.

Keväällä Lybeck kertoi, että hänen miehensä joutui viruksen takia sairaalaan.

"Oli kuin olisimme sairastaneet kahta eri tautia Toisella oli 17 päivää sahaava kuume, vatsaoireita, särkyä ja yskää. Toisella maku- ja hajuaistit katosivat, särkyä, lievää hengenahdistusta ja vähän kurkkukipua. Sairaalaan päivällä 10, kun kunto heikkeni ja lisähapentarve kasvoi. Koronavirukseen ei ole lääkettä"

Lue myös: Toimittaja Baba Lybeck ja hänen miehensä sairastuivat koronaan - "Tämä ei ole leikkiä"

Otsikkoa muutettu perjantaina kello 17.50.

Lähde ja koko haastattelu: Apu

Kilpailut

Uusimmat