Kuva: AOP

Leijonakuningas saa jatko-osan - ohjaajana Oscar-voittaja Barry Jenkins

30.09.2020 10:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Elokuva on jatkoa vuonna 2019 ilmestyneelle versiolle.

Legendaarinen Leijonakuningas saa jatkoa. Disney on vahvistanut, että vuonna 2019 julkaistu versio saa seuraajan. Tulevan elokuvan ohjaa Oscar-voittaja Barry Jenkins, joka palkittiin gaalassa parhaan elokuvan käsikirjoituksesta Moonlight-elokuvasta.

Elokuva jatkaa samalla realistisella tyylillä, kuin edeltäjänsäkin. Vielä ei ole selvillä se, koska elokuvan teko aloitetaan tai koska se mahdollisesti saa ensi-iltansa. 

Tietojen mukaan elokuvassa tullaan perehtymään hahmojen alkuperäisiin tarinoihin ja mukana on muun muassa Mufasan tarina. Näin ollen se ei perustu vuonna 1998 ilmestyneeseen animaatioversioon Leijonakuningas 2 -elokuvasta.

Näyttelijät ovat myös vielä suuri kysymysmerkki. Jatkavatko edellisessä elokuvassa mukana olleet Beyoncé, Donald Glover, Billy Eichner sekä Seth Rogen, se jää nähtäväksi. 

Vuonna 2019 ilmestyneen elokuvan trailerin pääset katsomaan alta. 

Lue myös: Uudessa Leijonakuninkaassa on vain yksi ainoa aito kuva - ohjaaja paljastaa, missä kohtauksessa

Lue myös: Uuden Leijonakuninkaan yhtä hahmoa kritisoidaan - "Vertailkaa nyt näitä kuvia keskenään!"

Lähde: Deadline

Kilpailut

Uusimmat