Kuva: Essi Nylund

MTV: Aku Louhimies esitteli Sofia-rakkaansa punaisella matolla

15.10.2020 15:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Louhimiehen uusi Odotus-elokuva pyritään julkaisemaan talvella.

Ohjaaja Aku Louhimies, 52, asteli Jussi-Gaalan punaiselle matolle yhdessä uuden kumppaninsa Sofia Oksasen kanssa.

Oksanen työskentelee stylistina ja on vastannut Louhimiehen ohjaaman Odotus-elokuvan pukusuunnittelusta.

- Olemme tavanneet jo aikaisemmin, paljon aikaisemmin, Louhimies kertoi MTV:n haastattelussa, kun parilta kysyttiin, löysivätkö he toisensa elokuvan kulisseista.

Odotus on tarkoitus julkaista mahdollisimman pian.

- Kaikki vielä elää, mutta lähtökohtana olisi julkaista se talven aikana. Haluamme, että ihmiset voivat käydä elokuvissa turvallisesti, Louhimies sanoi.

Näet haastattelun alta. Jos video ei näy, katso se täältä.

Yrittäjä Noora Hautakangas paljasti vastikään, että hänen yrityksensä Relove on mukana Odotus-leffassa. Samalla tehdään elokuvahistoriaa.

- Sofia Oksanen puvustaa koko leffan. Sofia on meidän Reloven kätköistä ja liikkeistä löytänyt ihania leffaan sopivia vaatteita. Puvustus tulee täysin meidän kautta. Ihan mahtavaa. Kyseessä on Suomen ensimmäinen täysin hiilinegatiivinen tuotanto. Vastuullista toimintaa on elokuvan tuotannon jokaisella osa-alueilla, Hautakangas sanoi.

Lue myös: Aku Louhimiehen Odotus-elokuva tekee historiaa - muun muassa puvustukseen panostetaan positiivisesti

Kilpailut

Uusimmat