Kuva: AOP

Mitä tapahtuikaan hotellisviitissä? Borat-jatko-osan kohtaus vei Trumpin asianajajan kohun keskelle

22.10.2020 22:15 - Iiro Myllymäki

Trumpin neuvonantaja Rudy Giuliani on puolustautunut syytöksiä vastaan.

Perjantaina 23. lokakuuta julkaistaan Amazon Prime -palvelussa jatko-osa vuoden 2006 hittielokuvalle Borat. Borat Subsequent Moviefilm -niminen elokuva on kohahduttanut jo ennakkoon erityisesti yhdellä kohtauksellaan.

Elokuvassa Sacha Baron Cohenin esittämä kazakstanilainen toimittaja matkaa Yhdysvaltoihin yhdessä 15-vuotiaan tyttärensä Tutarin (Maria Bakalova) kanssa. Roolihahmoissaan Baron Cohen ja Bakalova yhyttävät muun muassa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin henkilökohtaisen asianajajan ja entisen New Yorkin pormestarin Rudy Giulianin, 76. Tästä kohauttaneesta elokuvan kohdasta on uutisoinut muun muassa The Guardian.

Boratin tytär teeskentelee olevansa konservatiivisen uutisohjelman toimittaja, joka haastattelee Rudy Giuliania. Haastattelun tekemisen jälkeen Bakalovan - joka on oikeasti 24-vuotias - esittämä nuori nainen houkuttelee Giulianin drinkeille hotellisviitin makuuhuoneeseen. Kun nainen on poistanut Giulianin haastattelussa käyttämän mikrofonin, miehen nähdään menevän makuulleen sängylle ja laittavan paitaansa paremmin housuihin sisään. Samalla näyttää siltä, että mies koskettelisi haaroväliään. Tässä kohtaa Borat saapuu keskeyttämään tilanteen.

- Hän on 15-vuotias. Hän on liian vanha sinulle, Borat sanoo Rudy Giulianille.

Maria Bakalova ja Sacha Baron Cohen huijaavat monia Boratin jatko-osassa. (kuva: AOP)

Giuliani on selittänyt tilannetta Twitterissä sen jälkeen, kun kohtauksesta on uutisoitu laajalti.

”Borat-video on täysin tekaistu. Laitoin paitaani housujen sisään sen jälkeen, kun olin ottanut nauhoitusvälineet pois. En käyttäytynyt missään vaiheessa epäasiallisesti ennen haastattelua, sen aikana tai sen jälkeen. Jos Sacha Baron Cohen väittää muuta, hän on täysi valehtelija”, Giuliani kirjoittaa.

Twiitin näet alta tai tästä linkistä.

Rudy Giuliani on jo aiemmin puhunut Borat-kokemuksestaan julkisesti. Hän on kertonut aiemmin soittaneensa poliisit, kun haastattelu oli saanut erikoisen käänteen kummallisesti pukeutuneen miehen saapuessa paikalle.

- Vasta jälkikäteen tajusin, että sen oli oltava Sacha Baron Cohen. Mietin kaikkia niitä ihmisiä, joita hän on huijannut ja olin ylpeä itsestäni, kun en mennyt halpaan, Giuliani on sanonut.

Rudy Giuliani on noussut esiin Donald Trumpin ja Joe Bidenin presidentinvaalitaistossa sen jälkeen, kun hän on kertonut saaneensa käsiinsä Bidenin pojan Hunter Bidenin henkilökohtaisen tietokoneen kovalevyn materiaalia. Yhdysvaltain presidentinvaalit käydään 3. marraskuuta. 

Lue myös: Sacha Baron Cohen joutui käyttämään luotiliivejä Borat 2:n kuvauksissa - leffa ilmestyy pian

Lue myös: Sacha Baron Cohenin Borat-hahmo liittyi Twitteriin ja TikTokiin - pilkkaa Donald Trumpia surutta

Lähde: The Guardian

Kilpailut

Uusimmat